Boeingin Via Dolorosa eli kärsimysten tie jatkuu. Yhtiö kertoo jälleen uudesta viiveestä uuden Boeing 777X-lentokoneen valmistumisessa. Koneperheen on tarkoitus olla yhtiön uusi lippulaivamalli, mutta tilanne näyttää pahalta.
Aiheesta uutisoivat muun muassa CNN ja Simple Flying -sivusto. Boeing on joutunut keskeyttämään koelennot kehitysohjelmassa olevilla koneilla, koska koelentojen jälkeisissä tarkastuksissa on löydetty murtumia koneen moottorin ja siiven väliseen kiinnitykseen liittyvässä eräässä osassa.
Boeing kertoo jatkavansa koelentoja neljällä testikoneyksilöllä sitten, kun on siihen valmis.
Jo valmiiksi pahasti myöhässä oleva 777X on tuore versio yhtiön supersuositusta kaksimoottorisesta 777-sarjasta. Ensimmäisen kerran konetyyppi tuli käyttöön vuonna 1995, ja siitä on tehty useita eri malleja vuosien varrella.
Konetyyppiä käytetään etenkin mannertenvälisillä pitkillä lennoilla ja suosituilla reiteillä.
Edeltäjiinsä verrattuna päivitetyssä mallissa on muun muassa aiempia malleja kehittyneemmät siivet, uudet polttoainetehokkaammat moottorit sekä leveämpi matkustamo.
Koneen yksi erityispiirre ovat taittuvat siipien kärjet, joiden avulla kone voi käyttää aiempien 777-koneiden kokoluokalle sopivia "parkkipaikkoja" lentoasemilla.
Taittuvia siipiä on aiemmin käytetty lähinnä sotilaskoneissa, ei jättikokoisissa laajarunkoisissa matkustajakoneissa.


