Finnair uudistaa kapearunkolaivastoaan.
Lentoyhtiö Finnair kertoo uudistavansa kapearunkolaivastoaan. Yhtiö tilaa 18 uutta E195-E2-konetta brasilialaiselta lentokonevalmistajalta Embraerilta.
Koneiden toimitus alkaa vuoden 2027 jälkipuoliskolla. Koneiden suunnitellaan tulevan Finnairin kumppanin Norran operointiin. Kolme Embraerin konetta toimitetaan vuonna 2027, kuusi vuonna 2028, kuusi vuonna 2029 ja viimeiset kolme vuonna 2030.
Norra operoi Finnairille alueellista liikennettä Embraer- ja ATR-koneilla. Norra lentää muun muassa Hampuriin, Osloon, Vaasaan, Rovaniemelle ja Pariisiin.
Lisäksi Finnair aikoo hankkia enintään 12 Airbusin A320/321ceo-konetta. Airbusin koneet Finnair aikoo hankkia käytettyjen lentokoneiden markkinalta.
– Tämä uusien ja käytettyjen lentokoneiden yhdistelmä tukee strategiamme toteutusta ja kasvu- ja kannattavuustavoitteitamme parhaalla mahdollisella tavalla, Finnairin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto sanoo tiedotteessa.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Finnairin investoinnin kustannukset ovat noin kaksi miljardia euroa vuoteen 2029 mennessä. Kyseessä on sen mukaan yhtiön suurin investointi kahteen vuosikymmeneen.
Finnair asetti strategiakaudelle 2026–2029 taloudellisiksi tavoitteiksi 2–2,5 miljardilla eurolla investointeja. Finnairin talousjohtaja Pia Aaltonen-Forsellin mukaan investoinnit näyttävät tällä hetkellä jäävän tavoitehaitarin alapäähän.
