Jo aiemmin kahdesta syövästä toipunut 27-vuotias englantilainen nainen kuoli, kun lääkärit luulivat uusien kasvaimien aiheuttamia oireita koronavirukseksi. Tapauksesta uutisoi muiden muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Beth Pattinson kuoli heinäkuun 27. päivä jättäen jälkeensä 5-vuotiaan poikansa ja muut surevat läheiset. Nyt naisen vanhemmat vaativat, että aiemmin syöpää sairastaneiden oireita pitäisi aina tutkia mahdollisena merkkinä syövästä, jotta hengenvaarallinen vaihtoehto voitaisiin sulkea pois.
– Beth ei ollut koronataudin uhri, hän oli sen aiheuttamien olosuhteiden uhri, isä Craig Pattinson sanoo BBC:n mukaan.
Syöpä oli levinnyt kolmeen elimeen
Beth kantoi lukuisille syöville altistavaa BRCA1-geeniä, kertoo brittimeida Chronicle Live. Hän sairastui ensimmäisen kerran rintasyöpään keväällä 2016, kun hänen Finn-poikansa oli vasta kolmen kuukauden ikäinen.
Beth kävi läpi rankat sytostaatti- ja sädehoidot ja hänen molemmat rintansa poistettiin. Syöpä kuitenkin uusiutui, ja syksyllä 2017 hoidot aloitettiin jälleen. Toisen sytostaattikierroksen jälkeen tauti vaikutti nujerretulta.
Tänä vuonna, keskellä kansainvälistä koronapandemiaa, Beth alkoi jälleen oireilla. Hän pelkäsi, että sitkeä yskä olisi merkki syövän uusiutumisesta, mutta lääkärin vastaanotolle pääseminen osoittautui hankalaksi. Naista neuvottiin puhelimessa menemään koronatestiin, joka osoittautui negatiiviseksi.
