Britanniassa polttoainevaikeudet ovat jatkuneet jo pari viikkoa, eikä täydellistä ratkaisua ongelmaan ole löydetty. Tilanne on kuitenkin jonkun verran parantunut.
Polttoainejakelijajärjestö PRA kertoi tällä viikolla, että Lontoossa ja Kaakkois-Englannissa 13 prosenttia itsenäisistä huoltoasemista oli sellaisia, joissa pumput olivat edelleen tyhjillään. Järjestön tekemän kyselyn mukaan muualla maassa tällaisten huoltoasemien osuus oli noin viisi prosenttia.
Huoltoasemia häiritsee ylipäätään epävarmuus, sillä seuraavista polttoainekuljetuksista ei ole kaikilla tarkkaa tietoa.
Samaan aikaan polttoaineen hinta on noussut, ja Guardian-lehden mukaan sen on ennustettu nousevan jopa ennätyslukemiin ennen joulua. Autoilijoiden huoli polttoaineen saatavuudesta saattaakin pian vaihtua huoleksi bensan hinnasta.
Polttoainekriisin syynä on ollut ennen kaikkea pula kuljettajista. Britannian EU-ero ja koronapandemia ovat saaneet monet eurooppalaisista kuljettajista palaamaan kotimaahansa.
Lisäksi pandemia-aika on luonut ruuhkaa lupapalveluihin, joten uudet kuljettajat ovat joutuneet jonottamaan tarvittavia lupiaan.
Pääministerin puheessa ei kuulunut suurta huolta
Suurta huolta polttoainevaikeuksien pitkittymisestä ei juuri kuulunut pääministeri Boris Johnsonin puheessa tällä viikolla, kun hän nostatti uskoa tulevaisuuteen konservatiivipuolueen kokouksessa Manchesterissa.
– Olemme astumassa uuteen suuntaan, mitä on odotettu kauan Britannian taloudessa, Johnson sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
Johnsonin mukaan Britannia ei aio palata "hallitsemattoman maahanmuuton" aikaan.
Brittihallitus onkin yrittänyt ratkoa kuljetusongelmaa passittamalla sotilaita ajamaan säiliöautoja ja tarjoamalla tilapäisiä työviisumeja rekkakuskeille.
Kiinnostuneita kuljettajia on kuitenkin toistaiseksi löytynyt vain kourallinen.
Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan pääministeri Johnson sanoi tällä viikolla, että hakijoita olisi tullut 127, mutta asiasta vastuullinen ministeriö ei vahvistanut Johnsonin mainitsemaa lukua. Sen sijaan ministeriö oli tunnistanut vasta 27 hakijaa.
