Drinkkihaaste koitui brittimiehen kohtaloksi.
Lomalla Jamaikalla ollut brittiläinen Timothy Southern, 53, kuoli osallistuttuaan lomakeskuksen baarin juomahaasteeseen, jossa piti yrittää kumota kurkustaan alas kaikki listan 21 erilaista cocktailia ennen keskiyötä. Kuolemaan johtaneesta yrityksestä kertoo muun muassa ITV-sivusto.
Timothy oli lomalla Jamaikalla siskonsa, lastensa ja eräiden muiden sukulaistensa kanssa toukokuussa 2022.
Lue myös: Tutkimus: Tämä reaktio alkoholia juodessa voi olla merkki vakavasta terveysongelmasta
Alkoholiin liittyvä kuolema
Brittiläinen kuolinsyyntutkija Emma Serrano on todennut, että kuolema liittyi alkoholiin.
ITV:n mukaan jamaikalainen patologi ilmoitti kuolinsyyksi alkoholinkulutuksesta johtuvan akuutin suolistotulehduksen. Tarkempien raporttien saaminen Jamaikalta Britteihin voi kuitenkin viedä jopa kolme vuotta.
21 drinkin cocktail-haaste
Selvisi, että Timothy oli juonut konjakkia ja olutta aamulla jo ennen kuin tapasi kaksi kanadalaisnaista, joiden kanssa osallistui lomakeskuksen juomahaasteeseen. Toisella naisista oli syntymäpäivä, jota he halusivat juhlistaa osallistumalla 21 drinkin haasteeseen.
Kun Timothy oli juonut 12 cocktailia, hän meni hotellihuoneeseensa. Siellä hän myöhemmin menehtyi.
Siitä ei ole vahvistettua tietoa, miten nopealla tahdilla Timothy drinkkinsä joi.

