Hallitus kokoontuu tänään budjettiriiheen neuvottelemaan valtion ensi vuoden taloudenpidosta.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) astui median eteen yksin ennen budjettiriihen alkamista.
– Suomella on edessä suuria turvallisuuteen ja talouteen liittyviä haasteita, pääministeri aloitti.
Pian puhe kääntyi kuitenkin viimepäivien ykköspuheenaiheeseen: perussuomalaisten puolueenjohdon puheisiin.
Orpo vahvisti jo lauantaina uhkaamansa eli budjettiriihi ei pääty ennen kuin hallitus on käsitellyt perussuomalaisten puolueenjohdon viime päivinä esittämät ja kohua herättäneet puheet.
– Joudumme aloittamaan riihen sillä, millainen kielenkäyttö on hallituspuolueen edustajille sopivaa ja millainen ei ole sopivaa. Riihi ei pääty ennen kuin nämä asiat on käyty läpi.
Orpo toteaa, että "oli myönteistä", että perussuomalaisten Mauri Peltokangas pyysi anteeksi omia puheitaan.
Orpo toteaa, että on epäinhimillistä arvottaa ihmisiä.
– Siihen on puututtava ja niin me nyt teemme. Me emme tule käymään keskustelua siitä, että saako maahanmuutosta tai siihen liittyvistä asioista puhua kriittisesti. Kyllä saa. Nämä ovat asioita, joihin ihmiset odottavat poliitikoilta vastauksia. Mutta se, miten puhutaan ihmisistä, sen pitää olla inhimillistä.
Tämä budjettiriihestä tiedetään ennakkoon
Hallituspuolueet ovat jo etukäteen pohjustaneet riihtä neuvottelemalla esimerkiksi noin miljardin euron säästöpaketista.
Budjettiriiheä ovat varjostaneet myös perussuomalaisten puolueenjohdon puheet viime päivinä. Pääministeri (kok.) uhkasi lauantaina, ettei riihi pääty ennen kuin perussuomalaisten puoluejohdon viimeaikaiset puheet ja heidän käyttämänsä kieli on käsitelty.
