Cannonball-jengistä eronnut mies ei säästellyt sanoja, kun häntä kuultiin oikeudessa. Puhe oli kovaa. Hän nimitteli jengiläisiä kusipäiksi, paskasakiksi, roskasakiksi ja varkaiksi.
Cannonball-jengiläiset katselivat toisiinsa. Osa istui kädet puuskassa. Ilmeet vaihtelivat totisesta huvittuneeseen.
Miehet otettiin kiinni nelisen kuukautta sitten. Tunteet eivät tuntuneet sellissä rauhoittuneen.
Jengin toimintaa hän kuvasi pilipalijutuiksi ja tapahtumia höpöhöksi.
35-vuotias joutui toisen jengistä eronneen miehen kanssa toukokuussa murhayrityksen kohteeksi kotinsa edustalla Helsingin Herttoniemessä. Eronneet vastasivat tulitukseen. Viittä jengiläistä syytetään oikeudenkäynnissä murhayrityksistä ja eronneita tapon yrityksistä.
Ohiveto syynä
– Koko paska alkoi kun jengi veti multa rahaa ohi rakennusalan konsultoinnista, 35-vuotias kertoi.
Ennen toukokuista murhayritystä sattui muutakin.
– Olin huhtikuussa Thaimaassa lomalla, kun joku soitti Malmin poliisille nimettömän ilmiannon. Mulla on syytä epäillä kuka se oli, 35-vuotias sanoi.
Hän uskoo, että jengiläiset vasikoivat hänet.
Poliisi löysikin rynnäkkökiväärin kaltaisen aseen 35-vuotiaan asunnosta.
– Se oli itsepuolustukseen, ei hyökkäykseen. Jos joku tulee asuntooni, niin se ei sieltä lähde.
Miehellä oli muitakin aseita. Lomalle lähtiessään hän oli kätkenyt Glock-pistoolin lentokentän lähelle, jonka hän kävi palattuaan hakemassa. Mies haukkui jengiläisiä myös Facebookin kautta.



