Chilen MM-ralli heitti lauantain kahden viimeisen erikoiskokeen aikana kuljettajille huiman haasteen erittäin vaikeiksi osoittautuneiden olosuhteiden muodossa.
LUE MYÖS: Näihin Kalle Rovanperän sanoihin tiivistyy Toyotan tuska – tällaista tekstiä ei ole aiemmin nähty
LUE MYÖS: Kalle Rovanperä avautui väleistään muihin rallitähtiin – joukossa erityistapaus
Lauantain iltapäivälenkin keskimmäisellä erikoiskokeella noussut paksu sumu yllätti monet kuljettajat pahanpäiväisesti. Mitä pidemmälle ajojärjestyksessä mentiin, sitä huonommaksi olosuhteet muuttuivat.
Yhdeksästä pääluokan autosta neljäntenä pätkän läpi ajanut Hyundain Thierry Neuville oli tämän myötä viisi sekuntia nopeampi kuin kukaan muu.
– Kaikki näkivät, miten paksua sumu oli. Näkyvyyttä oli paikoitellen vain 30–40 metriä. Meidän täytyi hidastaa kunnolla päästäksemme pätkän läpi. Joissain paikoissa näkyvyyttä oli 50–100 metriä, ja kun ajaa 140 kilometriä tunnissa tai kovempaakin, se on vaikeaa, Neuville sanoi Belgian yleisradioyhtiön RTBF:n mukaan.
MM-sarjaa tuntuvalla, yli 30 pisteen erolla johtavalla Neuvillella oli vaikeissa olosuhteissa myös eniten hävittävää.
– Tiesin, että tällaisissa oloissa voisimme tehdä eroa, mutta toisaalta en ottanut liikaa riskejä. Tiesin koko ajan, missä olen. Nuotit osuivat täydellisesti.
Toiseksi parhaan ajan lauantain toiseksi viimeiselle ek:lle tehnyt Toyotan nousi kyseisellä pätkällä 13,6 sekunnin takamatkalta kisan kärkeen 5,5 sekunnin erolla tallikaveriinsa . Päivän viimeisellä, niin ikään kosteissa ja vaativissa oloissa ajetulla ek:lla ero kasvoi vielä 15,1 sekuntiin.

