Gasellit-yhtye jää syyskuussa parin vuoden mittaiselle tauolle. Gasellien Thube Hefnerinäkin tunnettu DJ Ibusal avaa MTV Uutisille mietteitään taukoa koskien ja kertoo, mitä se tarkoittaa hänen soolouralleen.
– Sitä odottaa ja sitä pelkää, DJ Ibusal sanoo viitaten Gasellit-yhtyeen edessä häämöttävään keikkataukoon.
Thube Hefnerinäkin tunnetun Ibusalin, Hätä-Miikan, Päkän ja MusaJusan muodostama Gasellit-yhtye jää lauantaina 6. syyskuuta parin vuoden mittaiselle keikkatauolle. Viimeiset, taukoa edeltävät keikat yhtye heittää Helsingin Altaalla tänä viikonloppuna.
Ibusal kertoo MTV Uutisille, että keikkatauko herättää hänessä helpotusta. Gasellien tämän vuoden One More Year (For a while) -kesäkiertue kattaa yhteensä 26 keikkaa, ja räppärin mukaan väsymys alkaa usein painaa päälle tässä vaiheessa.
Samalla Ibusalia jännittää ja pelottaakin, millaisia tuntemuksia hänessä herää siinä vaiheessa, kun keikkataukoa on takana noin kuukauden päivät.
– Mihin käyttää energiansa ja aikansa, jota kuitenkin vapautuu aika merkittävästi? Olemme tehneet tuota hommaa melkein 18–19-vuotiaista asti. En oikein tiedä mitään muuta kuin sen, että tekee musaa elannokseen. Nyt lähtee iso osa pois, niin kyllä se jännittää, hän kertoo MTV Uutisille Flow Festivaleilla.

