Ainoaksi lapseksi itsensä kuvitellut Timo Ramu löysi vajaassa vuodessa 10 sisarusta.
Se oli järkytys. Timo Ramu teetti netistä tilattavan dna-testin, koska oli kiinnostunut etnisestä alkuperästään. Selvisikin, ettei hänen isänsä ollutkaan biologinen isä, vaan hän oli saanut alkunsa luovuttajan spermasta. Eikä siinä kaikki, sillä niin oli ainakin 10 muutakin.
– Ensimmäinen yllätys oli velipuoli, sitten löytyi toinen velipuoli, kolmas sisarpuoli ja niin edelleen. Tämä on ollut kyllä erikoinen henkinen matka, kun tuollainen tieto tupsahtaa tyhjästä, Ramu pohtii Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Nykyään sisaruspuolilla on keskusteluryhmä, jossa jaetaan milloin lasten kuvia, milloin lemmikkien kuvia ja parhaita vitsejä. Sisarukset tapaavat säännöllisesti ja käyvät kaljalla tai syömässä.
– Hienointa on ollut se, että olen saanut sisaruksia. Näen kaikissa sisaruspuolissani piirteitä, jotka olen tottunut näkemään vain itsessäni, sanoo Ramu, joka ajatteli, ettei voi koskaan kokea sisarusonnea.
Lue myös: Lahjoitetuilla sukusoluilla saa nykyään hedelmöityshoitoja myös julkisella puolella – tällaisen korvauksen lahjoittaja saa
Sata sisarusta?
Ramua on suututtanut se, ettei kukaan ota vastuuta tapahtuneesta tai auta selvittämään, miten näin on käynyt tai kuinka monta sisaruspuolta hänellä todellisuudessa on.
Gynekologi, joka on pitänyt hedelmöityshoitoklinikkaa, ei halua puhua.
Tällä hetkellä tiedossa on vain ne sisarukset, jotka ovat Ramun tavoin teettäneet dna-testin.
– Pelottavaa on se, että meitä sisaruksia voi olla vaikka sata. Sitä on mahdotonta tietää, Ramu pohtii.
Vanhin Ramun tällä hetkellä tiedossa olevista sisaruspuolista on syntynyt vuonna 1973 ja nuorin vuonna 1990.
