Chelsean espanjalaispuolustaja Marc Cucurella on kertonut, miten Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin käytös pelästytti hänet pahemman kerran jalkapallon seurajoukkueiden MM-kisojen pokaalinnoston aikana.
Chelsea vei seurajoukkueiden maailmanmestaruuden nimiinsä viime kuussa, kun se päihitti Mestarien liigan tänä keväänä voittaneen Paris Saint-Germainin 3–0-lukemin New Jerseyssä.
Trump oli ottelussa paikalla Fifan presidentin Gianni Infantinon kutsusta, ja hänelle myönnettiin kunnia jakaa mitalit ja pokaali pelaajille finaalin päätyttyä.
Chelsean kapteeni Reece James odotti Trumpin väistyvän siinä vaiheessa, kun hän sai pokaalin käsiinsä. Yhdysvaltain presidentti pysyi kuitenkin liikkumattomana ja päätyi osalliseksi Chelsean mestaruusjuhliin.
Lue myös: Kylian Mbappesta mehevä paljastus
Muun muassa lontoolaisseuran tähtipelaaja Cole Palmer oudoksui Trumpin toimintaa finaalin jälkeen. Cucurella on nyt myös kertonut, ettei ollut aivan perillä presidentin käytöksestä.
– Meille oli kerrottu, että sääntöjen vuoksi Trump tulisi jakamaan meille pokaalin, ja ettemme saisi nostaa sitä ennen kuin hän oli lähtenyt, Cucurella muisteli Jijantes FC:n haastattelussa.

