Lakivaliokunta puolsi mietinnössään aiemmin aloitteen hylkäämistä.
Eduskunta hylkäsi keskiviikkona kansalaisaloitteen kannabiksen laillistamisesta. Aloite hylättiin äänin 145-18.
Kansalaisaloitteessa ehdotettiin kannabiksen laillistamista sekä päihteen käytön, hallussapidon, omatarveviljelyn, valmistuksen ja myynnin sallimista Suomessa ikärajoin.
Lue myös: Kannabiksen laillistamiseen pyrkivä kansalaisaloite etenee eduskuntaan – 50 000 allekirjoituksen rajapyykki täyttyi kansainvälisenä kannabispäivänä
Lakivaliokunta puolsi mietinnössään aiemmin aloitteen hylkäämistä. Valiokunnan jäsenistä kansanedustajat Atte Harjanne (vihr.) ja Jessi Jokelainen (vas.) jättivät mietintöön vastalauseen.
Lakivaliokunta perusteli aloitteen hylkäämistä muun muassa sillä, että kannabis voi aiheuttaa riippuvuutta ja sen käytöstä voi aiheutua erilaista haittaa, vaikka se on useilla mittareilla vähemmän haitallinen kuin monet muut päihdyttävät aineet.
Valiokunnan mietinnön mukaan kansalaisaloitteessa ehdotetussa mallissa markkinoiden kasvu voisi johtaa päihteen kulutuksen ja haittojen kasvuun väestötasolla.
