Suomessakin yleistyneet alustatalouden yritykset ovat herättäneet kriittistä keskustelua viime vuosina muun muassa työntekijöiden oikeuksista ja työehdoista.
Espoossa asuva Oluwafemi Solomon Ibidokun työskentelee Wolt-yrittäjänä useimpina päivinä kellon ympäri. Työtunteja kertyy viikossa usein vähintään 70, vapaapäiviin ei ole varaa.
– Kyllähän tämä väsyttää. Kello seitsemän tai kahdeksan aikoihin illalla kroppa romahtaa. Silloin soitan vaimolleni, että tulen kotiin.
Mikäli Solomon haluaa levätä, hän ottaa päivän vapaaksi. Silloinkin hän kuitenkin työskentelee yöllä.
Solomon ansaitsee kuukaudessa bruttotuloina 2500–4000 euroa. Palkasta menee kuukaudessa jopa 900 euroa bensaan.
Solomonin perheeseen kuuluu vaimo ja viisi lasta. Hänen mukaansa palkka ei ole tarpeeksi kattamaan elinkustannuksia.
– Me vain yritämme selviytyä. Jos on perhettä Suomen ulkopuolella, heillekin pitää lähettää rahaa. Jos on vanhempia, heistä täytyy pitää huolta. Afrikkalaiset uskovat, että se on velvollisuus.
Solomon harmittelee, ettei töissä saa esimerkiksi lomarahoja, jotta hän voisi olla perheen kanssa esimerkiksi viikon.
– Edes kerran vuodessa riittäisi. Mutta ei saa mitään, pitää vain tehdä töitä.
Lähetit ovat yrittäjiä
Jo aiemmin esimerkiksi Woltin ruokalähetit ovat kertoneet julkisuudessa tekevänsä jopa 90-tuntista työviikkoa. Kuriirit ovat kritisoineet laajasti huonontuneita palkkioita tämän vuoden aikana.
Solomonin mukaan lähettien ajamat kilometrit mitattiin ennen asianmukaisesti. Hän uskoo jonkin olevan vialla.
– Palkkioiden pitäisi olla parempia, sillä tämä vie kaiken aikamme ja energiamme. Kaiken. Aamusta yöhön.

