”Eihän se ollut mikään vauva” sanottiin, kun Jenny menetti lapsensa raskausviikolla 17 – puolen vuoden päästä hän synnytti myös kuolleet kaksostytöt

– Kohdunsuu oli auki. Tällä kertaa odotin kaksosia. Sain antibiootit ja menin osastolle. Siitä meni kaksi päivää, kunnes lapsivedet menivät. Sain epiduraalin, koska kivut eivät helpottaneet muuten.

Kaksostytöt syntyivät kuolleina ja 20 senttiä pitkinä. Jenny sanoo olleensa päivät shokkitilassa ja pyytäneensä sairauslomaa.

– Ne eivät olleet sellaisia keskenmenoja, että tulisi vain verta, vaan minun piti synnyttää kaikki kolme vauvaa. Aluksi ajattelin, että näin vain kävi, mutta sitten alkoivat kauheat itsesyytökset. Ensimmäisen keskenmenon jälkeen itkin seuraavat viikot.

Vauvat vietiin patologin tutkittaviksi ja todettiin terveiksi. Sen sijaan selvisi, että Jennyn kehon tulehdustila oli mahdollisesti aiheuttanut keskenmenot. 

– Minulla oli ollut ensimmäisessä raskaudessa kohtutulehdus ja toisessa raskaudessa tulehdus sikiökalvossa ja istukassa. Tulehduksen syytä ei tiedetä, eikä se oireillut muuten kuin silloin, kun oli jo liian myöhäistä.

”Sä oot vielä nuori, sulla on aikaa”

Jennyn lähipiiri ei ole suhtautunut pelkästään ymmärtäväisesti naisen kokemiin menetyksiin. Hän on kokenut, ettei monikaan mieti sanomisiaan kohdatessaan vastaavaa surua.

– "Uutta putkeen vaan", yksi ihminen sanoi minulle. "Sä oot vielä nuori, sulla on aikaa", sanoi toinen. Mutta ei se ole niin yksinkertaista: nämäkin vauvat ovat saaneet alkunsa lääkkeellisesti, sillä olemme kärsineet lapsettomuudesta, Jenny kertoo.

Jenny ja hänen miehensä pyysivät vauvoille hautausluvan ja saivat sen. Sitäkään kaikki eivät ymmärtäneet. Muun muassa monta tervettä lasta saanut äiti kommentoi hänelle asiaa.

Jennyn kotialbumi.

– "Eihän se ollut mikään vauva", eräs ihminen sanoi minulle. Yksi lohkaisi, että on hyvin yleistä, että ensimmäinen raskaus menee kesken – se herätti minussa raivoa.

Keskenmenoihin liittyvä suru on hyvin henkilökohtainen, ja Jenny toivoisi ihmisiltä hienotunteisuutta kohdatessaan sen kokeneita vanhempia.

– Puhun niille ihmisille, joille haluan puhua. Voi olla jopa parempi valinta antaa toiselle tilaa, jotta surua käsittelevä ihminen voi kertoa asiasta siten kuin haluaa. Jos ei ole mitään järkevää sanottavaa, on parempi olla vaikka hiljaa.

Vertaistukea Facebookista

Lähipiiri tiesi Jennyn kärsimästä lapsettomuudesta. Hänellä on ollut aina hyvin epäsäännöllinen kuukautiskierto, joten hän oli aina pelännyt lapsettomuutta – ja samalla haaveillut vauvasta.

Hänen miehellään on edellisestä suhteesta kolme lasta, joten miestä kokonaan lapsettomaksi jäämisen pelko ei kosketa samalla tavoin.

– Facebookin ryhmistä olen onneksi löytänyt vertaistukea. Silmäni ovat avautuneet sen suhteen, miten moni kärsii lapsettomuudesta, myös nuoret ihmiset.

Jennyn kotialbumi

Vauvoilla on nyt hautakivi ja hautapaikka

Jenny kertoo, että hänen mielensä vaihtelee sen suhteen, haluaako hän enää yrittää lasta vai ei. Lähipiiriin on syntynyt monia vauvoja, mikä tuntuu kipeältä. Hän ei toivo kenenkään onnea pois, mutta vauvojen menetysten suru ei ole vielä hälventynyt.

– Sain onneksi keskusteluapua, ja naistenpolilla huomioitiin todella hienosti meitä. Suru on yhä pinnassa, mutta en enää välttämättä joka päivä mieti asiaa. Monesti mietin vain sitä, voinko koskaan saada lasta.

– Olen edelleen itkuinen. Olen käynyt psykiatrisella sairaanhoitajalla ja nyt suunnitellaan siirtoa erikoisairaanhoidon piiriin, Jenny kertoo. 

Jennyn kotialbumi.

Jenny ja hänen miehensä halusivat vauvoille hautapaikan tuhkaamisen jälkeen. Vauvoilla on hautakivi, ja Jenny ja hänen miehensä antoivat vauvoille nimet, jotta surun käsittely olisi helpompaa.

Naistenpoliklinikka puolestaan lahjoitti heille taulut, joissa oli kaikkien vauvojen mitat, tiedot ja jalanjäljet.

Lue myös: Sinä aamuna vanhemmat heräsivät perhe yhtä jäsentä pienempänä – hautajaisissa Jonna keräsi voimansa ja kantoi pienen vauvansa hautaan

Lue kaikki lifestyle-aiheiset jutut!