Mariia, 32, synnytti toisen lapsensa viikko sitten auton etupenkille sairaalan parkkihallissa Tampereella.
Mariia alkoi tuntea supistuksia päivä lasketun ajan jälkeen, keskiviikkona 9. heinäkuuta. Koska esikoisen synnytys kahdeksan vuotta aiemmin oli kestänyt vain kolme tuntia, hän oli jo etukäteen huolissaan, etenisikö toinen synnytys vieläkin ripeämmin.
– Mieheni ja minä luimme paljon siitä, mitä pitää tehdä, jos synnytys etenee nopeasti, pelkällä etunimellään esiintyvä Mariia kertoo MTV:lle kirjallisesti tehdyssä haastattelussa.
Aluksi supistuksia tuli hyvin epäsäännöllisesti, noin 7–25 minuutin välein. Ne olivat melko kivuliaita, mutta niiden välissä Mariia ehti esimerkiksi laittaa ruokaa.
Lue myös: Vuosien lapsettomuuden jälkeen keskenmeno ja huono hoito – "Päätin, että muita naisia ei kohdella tällä tavalla"
Yhdeltä iltapäivällä, neljä tuntia ensimmäisistä supistuksista, kivut voimistuivat. Mariia pyysi miestään tulemaan kotiin töistä, jotta he voisivat lähteä yhdessä sairaalaan tarkistamaan tilanteen.
Tunnin päästä miehen saapuessa supistusten väli oli noin kymmenen minuuttia. Mariia tunsi lisäksi alhaalla painetta ja soitti synnytyssairaalaan.
– Puhelimeen vastannut hoitaja oli ystävällinen. Hän sanoi, että väli on vielä pitkä, mutta jos minua helpottaa, voimme tulla käymään, Mariia kertoo.

