Elvikselle muun muassa kappaleen Suspicious Minds tehnyt lauluntekijä-muusikko Mark James on kuollut.
Lauluntekijä-muusikko Mark James on kuollut 83-vuotiaana. Hän oli tunnettu muun muassa kappaleesta Suspicious Minds, jonka hän teki Elvis Presleylle.
James kuoli kotonaan Nashvillessä Tennesseessä 8. kesäkuuta. Jamesin perhe sanoi lausunnossaan, että hänen elämää suurempi persoonallisuutensa täytti ja hymynsä valaisi jokaisen huoneen, missä hän oli.
– Hän oli valloittava tarinankertoja, jolla oli suloisin hymy, tarttuvin nauru ja pilke silmäkulmassaan, joka ei koskaan himmennyt, lausunnossa sanotaan.
Vuonna 1968 James levytti oman versionsa Suspicious Minds -kappaleesta, jonka sanat kumpuavat hänen omasta elämästään. Hän oli naimisissa, mutta hänellä oli edelleen tunteita lapsuudenystäväänsä kohtaan.
– Se oli minulle hämmentävää aikaa. Minusta tuntui siltä, että me kaikki kolme olimme ansassa, josta emme voineet kävellä ulos, James kertoi aiemmin.
Vuotta myöhemmin kappaletta ehdotettiin Elvikselle, ja hän sekosi siitä. Elvis käytti omassa versiossaan täsmälleen samaa sovitusta kuin James. Kappale nousi listaykköseksi vuonna 1969.


