Uudet menetelmät ja geenitutkimus ovat avanneet lisää mahdollisuuksia muinaisten ihmisten kasvojen ennallistamiseen yhä tarkemmin.
Vaaleat hiukset, vihertävät silmät ja pisamat. Kuvassa esiintyvä nuori mies voisi kävellä milloin tahansa vastaan matkallaan töihin tai opintoihin. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä tuntematon nuorukainen eli noin 400 vuotta sitten.
Miehen jäännökset löydettiin 1960-luvulla Sipoon ulkosaaristossa sijaitsevalta kallioiselta Eestiluodon saarelta. Hänen kasvonsa on ennallistettu pääkallon luuanalyysin ja dna:n perusteella.
Nuorukaisen nimeä ei tunneta, mutta hänen elämäänsä voi hahmotella jäänteiden sekä Suomenlahdella sijaitsevan löytöpaikan perusteella.
– Eestiluodolla ei ollut pysyvää asutusta. Todennäköisesti saarella pysähtyi merenkävijöitä, ja se on voinut toimia kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohtana. Miehen historia kytkeytyy jollain tavalla merenkulkuun, pohtii arkeologi Ulla Nordfors.
Hän työskentelee dosenttina ja tutkijana Turun yliopistossa sekä tutkijana Tampereella museokeskus Vapriikissa, jossa on esillä seitsemän muinoin eläneen ihmisen kasvoennallistusta.
Kasvoja tavallisille ihmisille
Nuorukaisen kohtalosta voi tehdä lisää päätelmiä. Hänet oli haudattu kiviröykkiöön, mikä kertoo, ettei hänen kuolemansa jäänyt huomaamatta. Väkivallan merkkejä ei näkynyt.
– Tuohon aikaan erilaiset taudit aiheuttivat paljon kuolemia, kuten ehkä tässäkin tapauksessa, Nordfors huomauttaa.
Menneinä vuosisatoina tauluihin ja veistoksiin ikuistettiin etupäässä varakkaita ja vaikutusvaltaisia. Sipoon nuorukainen on esimerkki siitä, että nyt voidaan antaa kasvoja myös tavallisille ihmisille.
Vapriikin näyttely Muinais-DNA: Avain menneisyyteen esittelee ennallistuksia 600–1600-luvuilla eläneistä ihmisistä. Jäännöksiä on löydetty Valkeakoskelta, Tammelasta, Pälkäneeltä, Isostakyröstä, Porvoosta ja Sipoosta.