Ensimmäinen Xbox-konsoli julkaistiin tasan 20 vuotta sitten.
Marraskuun 15. päivänä vuonna 2001 julkaistiin Microsoftin ensimmäinen pelikonsoli: Xbox . Euroopassa konsoli tosin julkaistiin vasta vuoden 2002 maaliskuussa.

Microsoft hyppäsi pelimarkkinoille altavastaajana. PlayStation 2 -konsoli oli juuri julkaistu ja Nintendokin oli julkaisemassa GameCubeansa tulevana keväänä. Xboxin lanseeraaminen ei onnistunutkaan täysin ongelmitta: Konsolilla oli tapana mystisesti "kaatua" esittelytilaisuuksissa.
Viisi faktaa, joita et tiennyt ensimmäisestä Xbox-konsolista
1. Tähtinäyttelijä oli mukana julkistamassa konsolia
Pelikonsolin julkistivat Microsoftin perustaja ja pitkäaikainen johtaja Bill Gates sekä näyttelijä Dwayne "The Rock" Johnsson.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
2. Konsolin piti alunperin olla X:n muotoinen
Näyttävä muoto kuitenkin kuopattiin, sillä insinöörien mielestä siihen olisi ollut mahdotonta saada itse laitteistoa sisälle. Tänä päivänä se ei ehkä olisi niin mahdottomuus, mutta 20 vuotta sitten oli ehkäpä parempi pitäytyä yksinkertaisemmassa mallissa.
