Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioitunut Matti kertoo MTV Uutisille, ettei fyysistä yhteyttä vaimoon syntynyt.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman viimeinen jakso nähdään MTV3-kanavalla vasta viikon kuluttua, mutta suoratoistopalvelu C Moreen parien ratkaisut ilmestyivät nähtäville jo tiistaina 24. marraskuuta.
Pirkkalalaisen Matin ja järvenpääläisen Miran liitossa ratkaisun hetket koittivat kuitenkin jo ennen viimeistä jaksoa, sillä pari lähti eri teille jo ohjelman toiseksi viimeisessä jaksossa. Aiemmin välit olivat kiristyneet yhteisellä Porvoon-retkellä.
– Sellaista tietynlaista henkistä ja fyysistä yhteyttä ei löytynyt laisinkaan, ja sitä kautta sitten jäi aika paljonkin puuttumaan. Kaikkemme yritettiin, Matti arvioi marraskuussa MTV Uutisille.
LUE MYÖS: Ensitreffit-parin Miran ja Matin välit kiristyvät äärimmilleen: "Eikös me olla juteltu siitä jo ihan tarpeeksi"
Mira kertoi sarjan toiseksi viimeisessä jaksossa joutuneensa tivaamaan mieheltään kantaa siihen, jatkuuko yhteinen matka vielä kameroiden sammuttua. Tässä yhteydessä Matti ilmoitti jo ennen viimeistä tapaamista asiantuntijoiden kanssa, ettei hän tahdo jatkaa liittoa.
– Iso yllätys se ei ollut, vaikka vähän yllättäen ehkä tietyssä hetkessä se haluttiin päättää, Matti pohtii jälkikäteen tilannetta.
