Matti ja Elisa avioituivat Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa, mutta päätyivät eroon. Parin suurin teema suhteen aikana oli läheisyyden puute.
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa Matti avioitui Elisan kanssa, mutta pari ei löytänyt yhteistä säveltä matkan aikana ja he päätyivät eroamaan.
Matti myöntää MTV:n haastattelussa hänellä olevan hyvä fiilis ohjelman kuvausten jälkeen..
– Olen sarjan kuvausten aikana ollut kiinni omassa arjessani ja jatkanut sitä sen jälkeen myös tietenkin.
Lue myös: Ensitreffit-sulhanen ei anna läheisyyttä – morsian turhautuu: "Seksi on minulle tosi tärkeä"
Elisa kauhistui alttarilla Matin sinistä hiustyyliä, jollaista miehellä ei ole enää tänä päivänä. Matti on tehnyt hiuksilleen muodonmuutoksen kaikessa hiljaisuudessa.
– Siniset hiukset lähtivät tässä välillä, kun ohjelmaa kuvattiin. Minulla oli kesällä, että halusin vähän uudistua selkeästi kesätukkaa.
Matti ja Elisa kipuilivat koko lyhyen suhteen ajan läheisyyden kanssa. Elisa olisi halunnut läheisyyttä, jota ei saanut sulhaseltaan. Matti on seurannut televisiosta uudelleen suhteen käänteet, jotka kokivat kesällä.
– Minusta on mielenkiintoista katsoa sitä, kuinka eri lailla me olemme kokeneet ja miten meistä jokainen ihminen on yksikkönsä. Ihan mielenkiinnolla seuraan sitä ja mitä siihen läheisyyteen tulee, niin se tosiaan loisti poissaolollaan.
