Katrin ja Jannen suhde ei ottanut tuulta purjeisiin Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa.
Katri avioitui Jannen kanssa Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa, mutta he eivät löytäneet yhteistä säveltä. Pari ei jatkanut yhteistä matkaa ohjelman kuvausten jälkeen.
Katri muistelee MTV:n haastattelussa sitä hetkeä, kun hän kohtasi Jannen ensimmäistä kertaa alttarilla. Päässä pyöri monta eri ajatusta, kun hän käveli alttarille, missä Janne seisoi selkä häneen päin.
– Oli semmoiset tosi odottavat tunnelmat ja sitten myös pelotti, että kelpaanko minä. Sehän on tosi iso pelko, Katri muistelee.
Lue myös: Näin Ensitreffit-pareille kävi – yksi osallistujista kokee parin luovuttavan liian helposti
Kuvausten aikana Katrilla oli monenlaisia tunteita, mutta perhosia ei kuitenkaan ollut vatsassa.
– Ei minulla varmaan tullut mitään ihastumisen tunteita varsinaisesti. Kävin sellaisia tutkivia ja että lähti tutustumaan siihen ihmiseen ja miten elämiä voisi sovittaa yhteen.
Ensitreffit-kuvausten aikana Katri ymmärsi, että elämien sovittaminen yhteen Jannen kanssa oli hankalaa.
– Janne ja minä olemme tosi eritahtisia elämässä, siis aktiivisuustasolla ja innostumisella. Varmaan se oli isoin syy. Toki myös se, että Janne asuu Tampereella ja minä Keravalla. Minulla on vuorotyö täällä etelämmässä Uudellamaalla.
