Espoolaiset urheiluvaikuttajat vetoavat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmään, jotta se lieventäisi nuorisourheilijoiden koronarajoituksia.
MTV Uutisten haltuunsa saamassa vetoomuksessa lievennyksiä perustellaan sillä, että lasten seuratoiminnassa on ollut suhteessa vähemmän koronatartuntoja kuin muutoin urheilun ja liikunnan parissa.
"Ymmärrys ja kärsivällisyys hankaluuksien ylikäymiseksi on käymässä vähiin"
Toisaalta rajoitukset ovat ryhmän mukaan vaikuttaneet niin lasten ja nuorten kuin seuratoiminnassa mukana olevien aikuistenkin jaksamiseen jatkuvassa epävarmuudessa.
– Lasten into pysyä toiminnassa mukana on selvästi rapautumassa. Myös vanhempien ymmärrys ja kärsivällisyys hankaluuksien ylikäymiseksi on käymässä vähiin, Espoon seurojen edunvalvontaryhmän puheenjohtaja Olli-Pekka Lintula toteaa.
– Valtaosa (seuroissa) lopettaneista on 10–13-vuotiaita lapsia, jotka ovat tyypillisesti drop-out iässä, ja nyt lopettamiset kiihtyivät. Toisaalta seuratoiminnan piiriin hakeutui tavallista vähemmän alle kouluikäisiä tai alakouluikäisiä lapsia.
9:50Lähes joka neljäs lapsi ja nuori on ylipainoinen. Liikunnanopettaja avaa MTV Uutisten haastattelussa syitä karuun kehitykseen.
Lapset ovat olleet aiempaa levottomampia
Lintula kertoo, että lapset ovat olleet syksystä alkaen normaalia levottomampia.
