Nukkuminen on tärkeää oman fyysisen ja psyykkisen terveyden kannalta. Mitä muuta voi tehdä kuin laskea lampaita, jos uni ei millään tule?
Unen tarve vaihtelee yksilöllisesti. Suomalaiset aikuiset nukkuvat keskimäärin kuusi-yhdeksän tuntia yössä.
Kunnolliset yöunet korjaavat päivän rasituksista ja antavat lisää voimia ja vireyttä. Unettomuus onkin ikävä mutta yleinen vaiva, sillä siitä kärsivät altistuvat päiväväsymykselle jopa masennustiloille ja ahdistushäiriöille. Onneksi nukahtamista ja hyvää unta voi yrittää edistää myös itse.
1. Pidä rytmistä kiinni
Jokaisena aamuna, myös viikonloppuisin, kannattaa herätä samaan aikaan. Usein myös sänkyyn meneminen kannattaa ajoittaa päivittäin samoihin kellonaikoihin. Tällä tavalla kehon sisäinen kello pysyy rytmissä ja voi huomata, että illalla alkaa väsyttää aina samaan aikaan, eikä aamullakaan välttämättä tarvitse herätyskelloa.
2. Liiku päivittäin
Fyysinen aktiivisuus parantaa unen laatua. Liikunta kannattaa kuitenkin ajoittaa päiväsaikaan. Iltaisin yhdeksän jälkeen voimakasta ruumiillista ponnistelua kannattaa välttää, sillä rasittava liikunta häiritsee nukahtamista vielä noin kahden tunnin ajan.
Päivittäisellä liikunnalla voi olla huomattava merkitys nukahtamiseen ja uneen laatuun, joten vähintään kävelylenkille kannattaisi suunnata joka päivä.
3. Rauhoita makuuhuone
Makuuhuone suositellaan varaamaan vain ja ainoastaan nukkumiselle. Työasioita, tietokonetta ja puhelinta ei kannata tuoda koskaan sänkyyn, ja niiden käyttäminen kannattaa lopettaa mieluiten jo ainakin varttia ennen nukkumaanmenoa.
Sininen valo lisää valppautta, joten edes televisiota ei kannata katsoa juuri ennen nukkumaanmenoa. Sen sijaan kannattaa esimerkiksi ottaa tavaksi lukea kirjaa, jos haluaa rauhoittua vielä ennen yöunille siirtymistä.
Makuuhuone kannattaa pitää öisin pimeänä, viileänä ja hiljaisena paikkana. Sängyn ja petivaatteidenkin pitää tietysti olla mukavat ja itselle sopivat.

