Euroopan unioni haluaa taistella ylinopeuden ajamista vastaan ajoneuvoteknisin ratkaisuin, kertoo Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC.
EU:n liikenneturvallisuusasiantuntijat ehdottavat, että uusien autojen kaasupolkimien toimintaa muutettaisiin tavalla, joka vaikeuttaisi ylinopeuden ajamista. Mahdottomaksi nopeusrajoituksen ylittäminen ei muuttuisi, mutta erityisesti tahattomien lipsahdusten määrä vähentyisi.
Ehdotuksessa auton kaasupolkimen toimintaa muutettaisiin siten, että polkimen vaste katoaisi auton kulkiessa suurinta sallittua nopeutta.
Järjestelmä toimisi siis yhdessä muun muassa nopeusrajoitusmerkkejä lukevien kameroiden kanssa, joita on jo lukuisissa viime vuosikymmenellä esitellyissä autoissa. Teknologia tulisi pakollisiksi kaikkiin EU-alueella myytäviin uusiin autoihin reilun vuoden päästä.
LUE MYÖS: Uusiin autoihin automaattiset nopeusrajoittimet? EU-direktiivi halutaan voimaan pikaisesti
Kuljettaja pystyisi ylittämään suurimman sallitun nopeuden polkaisemalla kaasupoljinta voimakkaasti. Tämä ei tapahtuisi vahingossa, joten ylinopeuden ajaminen olisi aina tietoinen valinta.
Autovalmistajilla omasta mielestään parempi ehdotus
Ylinopeuden ajamista hankaloittavaa teknologiaa pyritään saamaan uusiin autoihin vuodesta 2022 alkaen, mutta lopullista toteutustapaa haetaan vielä. Päätös on tehtävä ensi vuoden huhtikuuhun mennessä.
Autovalmistajat eivät ole lämmenneet EU-asiantuntijoiden uusimmalle ehdotukselle, vaan yhtiöt kannattavat huomattavasti halvempaa ratkaisua, jossa kojelautaan syttyisi nopeusrajoituksen ylittyessä merkkivalo. Tätä voitaisiin säestää myös äänimerkillä.

