Viisuhuuma nousee ja mikäli Käärijä tuo euroviisuvoiton Suomeen, on kaupunkien varauduttava mahdollisiin viisujuhliin.
Tulevana lauantaina käytävä viisufinaali laittaa kaupungit varautumaan mahdollisiin voitonjuhliin, mikäli Käärijä korjaa potin ja tuo euroviisuvoiton Suomeen.
Helsingin kaupungin brändi ja tapahtumat -yksikköä vetävä Sanna Forsström on innoissaan Käärijän menestyksestä. Hän kertoo, että Helsingin kaupunki on valmis tekemään yhteistyötä niin Ylen kuin poliisinkin kanssa, mikäli Käärijä korjaa potin.
– Helsingin kaupunki antaa ikään kuin alustan voitonjuhlaan, kun taas Yle vastaa mahdollisista tapahtumista, Forsström kertoo.
Lue myös: Yle alkanut jo varautua mahdollisuuteen, että Euroviisut tulisivat Suomeen ensi keväänä
Mahdolliseen juhlintaan kaupungilla ei hänen mukaansa ole varauduttu sen isommin kuin esimerkiksi jääkiekkojuhlinnassa on ollut tapana.
– Varmaankin torilla tavataan, mutta Manta on viety turvaan kaunistettavaksi, Forsström naurahtaa ja viittaa Havis Amandan juuri alkaneeseen peruskorjaukseen.
Ja vaikka Suomi voittaisi viisut, niin yksi asia kaupunkia mietityttää.
– Kyllä se toki vähän harmittaisi, mikäli kilpailut järjestettäisiin Tampereella. Pääasia kuitenkin on se, että kilpailut saataisiin Suomeen, Forsström toteaa.
– Käärijän ja Suomen voittaessa Helsinki on täydessä valmiudessa lähteä edistämään vuoden 2024 kisojen toteuttamisen järjestelyitä yhdessä Ylen kanssa. Meillä on maailmanluokan osaamista ja ihana kaupunki, hän lisää.
Forsström kertoo, että suurissa tapahtumissa kaupungit usein tekevät yhteistyötä ja toivoo että myös mahdollisissa Euroviisuissa yhteistyö tulisi kyseeseen. Itse hän aikoo katsella lauantaista viisufinaalia kotikatsomossa ja kerto, että erityisesti lapset ovat Käärijä-faneja.
