6.6 oli Normandian maihinnousun 75-vuotispäivä. Samana päivänä tapahtui muutakin, kirjoittaa entinen työministeri Jari Lindström MTV:n kolumnissaan.
Sipilän hallitus ennätti, Sipilän omasta eroilmoituksesta huolimatta, saavuttaa hallituskauden pituudessa suomenennätyksen. 1470 päivää on pisin hallituskausi Suomen poliittisessa historiassa.
Olin Sipilän hallituksen oikeusministerinä noin kaksi vuotta ja työministerinä koko hallituskauden. Pesti oli varsin monimuotoinen. Jos muutamalla sanalla kauttani kuvailisin, niin mieleeni nousee yhtäältä sanat raskas, haastava, stressaava, mutta toisaalta pesti oli mielenkiintoinen ja unohtumaton.
Monesti sanotaan, että ”päivääkään en vaihtaisi pois”. Minä vaihtaisin. Oli nimittäin sellaisiakin päiviä, jotka olisin vaihtanut tai joina olisin ollut mieluummin jossain muualla.
Hallituskauden aikana tapahtui valtavasti asioita. Erityisesti työministerin tontilla, johon tässä kirjoituksessani keskityn.
Kiky-sopimuksen vääntäminen vei puolitoista vuotta. Se tarkoitti noin sataa erilaista kokousta tai palaveria erilaisissa kokoonpanoissa. Kiky aiheutti toritapahtumia ja vei osin luottamusta AY-liikkeen ja hallituksen väliltä.
Tätä epäluottamusta lisäsivät lukuisat hallituksen työelämään liittyvät lainsäädäntöhankkeet. Jopa niin paljon, että tuntui siltä, että kaikelle sanottiin EI, ennen kuin mitään esitystä oli edes annettu.
Pyydettiin jopa vetämään pois esityksiä, joita ei oltu edes annettu! Vasemmisto-oppositio ”kunnostautui” tässä harrastuksessa erityisesti.
Olen sitä mieltä, että aivan hallituskauden alusta asti suhde AY-liikkeeseen lähti väärille urille. En osaa sanoa, olisiko tuota voitu ylipäätään välttää mitenkään, koska hallituksen kokoonpano oli joidenkin mielestä jo lähtökohdiltaan liian ”porvarillinen”.
Alusta asti kerrottiin tarinaa, että ”Sipilän hallituksessa ei ole työmarkkinaosaamista.” Ehkä niin. Koin kuitenkin itse oman osaamiseni olleen juuri siinä, että osasin ”haistaa” sen, miten ay-liike mahdollisesti reagoisi tuleviin esityksiin.