Ferrari-pilttuussa oli aika-ajojen jälkeen syytä hymyyn, kun Charles Leclerc saavutti tallille kauden toisen paalupaikan. Carlos Sainzin ongelmat tietävät kuitenkin Leclercille hankaluuksia sunnuntaiksi.
LUE MYÖS: Valtteri Bottaksen yllättävästä epäonnistumisesta paljastui hopeareunus: talli teki ennen aika-ajoja ratkaisevan päätöksen
LUE MYÖS: Kimi Räikkösen suorituksesta alkanut piinaava korpivaellus päättyi – Charles Leclerc toi Ferrarille jälleen ilonaihetta: "Tuntuu hyvältä"
Leclerc löi Red Bullin Max Verstappenin (+0,286) paalupaikkataistelussa verrattain selkeästi. Leclercin kannalta valitettavaa on kuitenkin se, että Verstappenin tallikaveri Sergio Pérez on kolmannessa lähtöruudussa ja hänen oma tallikaverinsa Carlos Sainz vasta yhdeksännessä ruudussa.
Sainz ei saanut viimeisellä yrityksellään tehtyä kunnollista kierrosaikaa, sillä Ferrarilla oli ongelmia hänen autonsa käynnistämisessä ja näin espanjalainen pääsi radalle kolme minuuttia myöhemmin kuin oli suunniteltu. Kiireessä Sainz ei voinut lämmittää renkaita haluamallaan tavalla, ja tulos näkyi taululla. Ensimmäisellä yrityksellä Sainzin kierrosaikaa ei ollut hyväksytty, sillä Fernando Alonson ulosajosta aiheutuneet punaiset liput aktivoitiin juuri ennen kuin Sainz ehti maalilinjalle.
Kahden kärkitallin vauhti on kuitenkin tällä hetkellä muihin nähden niin ylivertaista, että selvää on, että Sainz tulee nousemaan kilpailussa kohti kärkeä. Mutta hän tuskin ehtii Leclercin avuksi taktisessa taistelussa Red Bullia vastaan.
Ikätoverit Leclerc ja Verstappen tarjosivat kauden kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa lajin seuraajille katsottavaa koko rahan edestä, ja aikki ennusmerkit viittaavat siihen, että samaa on luvassa myös sunnuntaina.

