FIA vahvisti keskiviikkona, että huhtikuun 19. päivälle suunniteltu Kiinan F1-osakilpailu on peruttu koronavirusepidemian vuoksi.
Kilpailun perumisesta liikkui huhua jo varsin pitkään, mutta F1 ei tunnetusti peru osakilpailujaan kuin erityisen painavista syistä.
Tällä kertaa edessä oli kiistatta sellainen. Koronavirus on lähtenyt leviämään vain 800 kilometrin päästä Shanghain F1-näyttämöstä, ja siihen on sairastunut maailmanlaajuisesti jo yli 45 000 ihmistä. Valtaosa, itse asiassa lähes kaikki tartunnat on todettu Kiinassa.
FIAn päätös tuli yhdeksän viikkoa ennen GP-viikonlopun alkua.
– Sinne on varattu hotellit ja lentoliput, on järjestelty vaarallisten aineiden kuljetukset, bensojen rahdit. Rengasvalmistaja on järjestänyt renkaita. Aika paljon siinä on tehty jo työtä, että Kiinan GP toteutuisi, C Moren asiantuntija Ossi Oikarinen listaa.
F1:n moottoriurheilupomon Ross Brawnin mukaan laivarahtien oli tarkoitus lähteä Kiinaan tällä viikolla. Todennäköistä on, että päätös tehtiin ennen laivojen lähtöä, mutta Brawnin viikko sitten antamien lausuntojen mukaan ei olisi katastrofi, mikäli laivat joutuisivat kääntymään ympäri.
Kriittisempänä määräaikana päätökselle Brawn piti sitä, kun ensimmäiset FIAn työntekijät matkustavat Kiinaan valmistelemaan rataa. Tämän piti tapahtua kahden viikon kuluttua.
– Osa tavaroista, jotka ovat mahdollisesti lähteneet laivarahdilla sinne, saattaa käydä Kiinassa ja tulla sitten takaisin. Osa tavaroista, jotka on hankittu paikan päältä, jää odottamaan ensi vuotta. (Kisaan varattuja) renkaita käytetään ehkä sitten myöhemmissä kisoissa, ja se helpottaa vähän rengasvalmistajan urakkaa, Oikarinen sanoo.

