Tuure Taskinen kertoo, että hänet sekoitetaan silloin tällöin Salkkarit-hahmoonsa Henrikiin.
Tuure Taskisen, 20, näyttelemä Henrik Ekholm nähtiin Salatut elämät -sarjassa ensimmäisen kerran alkuvuonna 2021. Nyt Aki Nikkisen sukulaispoikaa tähdittävä Taskinen on jo tuttu kasvo sarjan faneille.
Taskinen kertoo MTV Uutisille, että hänen Salkkarit-uransa polkaistiin heti ensimmäisenä päivänä vauhdikkaasti käyntiin. Nuori näyttelijä pääsi nimittäin oitis tähdittämään kohtausta, jossa hänen roolihahmonsa päälleen ajetaan autolla.
– Aika monta otosta jouduttiin ottamaan, kun minun piti hypätä siihen patjalle. Se oli mielenkiintoinen päivä, hän muistelee.
Lue myös: Salkkareissa nähdään täysin uusi hahmo – teini-ikäinen poika muuttaa Aki Nikkisen luokse asumaan
Taskisen mukaan ainoa häntä ja roolihahmoaan yhdistävä piirre on päättäväisyys. Näyttelijän mukaan on kuitenkin vain mukavaa esittää roolia, joka on hänen omasta persoonastaan poikkeava.
– Voit hypätä pois omista saappaistasi, vähän kuin mennä siihen hahmoon täysin. Omasta mielestäni on helpompaa näytellä sellaista, joka on ihan erilainen kuin itse olet.
Vaikka Taskinen löytää itsestään ja roolihahmostaan vain yhden samanlaisen piirteen, ovat fanit joskus erehtyneet luulemaan tätä Henrikiksi.
Salkkareissa nähtiin hiljattain juonikuvio, jossa Henrik alkaa huijauksen varjolla tapailla tähdittämää Danielaa vain tajutakseen, että onkin oikeasti ihastunut tyttöön.
