Flamingot ovat tunnettuja kauniin vaaleanpunaisesta väristään. Tuoreen tutkimuksen mukaan linnut näkevät vaivaa pitääkseen höyhenensä viehättävän sävyisinä.
Ihminen ei ole ainut laji, joka pyrkii ulkonäöllään tekemään vaikutuksen potentiaalisiin parittelukumppaneihin. Esimerkiksi lintujen maailmassa naaraat valitsevat tavallisesti koiraan ulkoisten ominaisuuksien, kuten koon tai höyhenpuvun, perusteella.
Toisinaan elinympäristö kuitenkin haastaa kilpakosijat pohtimaan, miten parantaa asemaansa kilpakosijoihin nähden. Flamingot näyttävät keksineet tavan pitää höyhenensä kauniin vaaleanpunaisina, Ecology and Evolution -tiedejulkaisussa ilmestynyt tutkimus esittää.
Flamingojen "meikkaustavoista" uutisoi muun muassa yhdysvaltalaislehti Science News.
Lue myös: Koiran iltarutiini sulattaa sydämet – voitko katsoa liikuttumatta?
Meikkausta vain soidinaikana
Flamingot elelevät luontaisesti Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Euroopassa eli paikoissa, joissa aurinko porottaa voimakkaasti. Siinä missä auringon säteilylle altistuminen ruskettaa ja vanhentaa ihmisten ihoa, flamingoilla säteet haalentavat höyhenten väriä. Estääkseen tämän, linnut "meikkaavat" itseään säännöllisesti.
Flamingojen kohdalla ehostaminen tarkoittaa toki hieman eri asiaa kuin mihin ihmiset ovat tottuneet. Pitääkseen höyhenpukunsa värin kauniin ruusuisena, ne levittävät sulkiinsa luonnollisia karotenoidi-pigmenttejä.
Kyseisiä punertavia väriaineita flamingo saa pyrstönsä lähellä sijaitsevasta öljyrauhasesta. Linnut hierovat kaulaansa takapuoleensa, levittävät pigmenttiä höyheniinsä ja heiluttelevat kaulaansa varmistaakseen värin tarttumisen – sitähän sanotaan, että kauneuden vuoksi pitää kärsiä. Mitä paksumpi kerros seerumia höyheniin on levitetty, sen paremmin väri pysyy.


