Nuorten sosiaaliset kontaktit tapahtuvat yhä useammin verkossa. Jopa kolmasosa kiusaamisesta on siirtynyt nettiin ja määrä kasvaa nopeasti. Keskustelua nettikiusaamisesta herätetään uuden työkalun kautta.
Merilahden peruskoulun 9. luokkalaiset Aava Tammilehto ja Aino Kaareskorpi vastaavat nopeasti kysymykseen, missä kiusaamista näkee eniten.
– TikTokissa ja Instagramissa, Aino sanoo.
– Pilkkaamista ja haukkumista ja yksityisasioiden levittämistä, Aava lisää.
Kiusaaminen on enenevässä määrin siirtynyt nettiin ja erilaisiin digitaalisiin kanaviin. Koronapandemia ei ole helpottanut tilanneta.
Lasten ja nuorten säätiön tänä keväänä järjestämissä etätyöpajoissa yli kolmasosa nuorista kertoi vihapuheen lisääntyneen korona-aikana.
– Viimeisimmässä tutkimuksessa jonka mySafety niminen yritys teki, todettiin, että noin kolmasosa nuorista on kokenut kiusaamista, sanoo Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen.
– On myös muita tutkimuksia, joissa tämä luku on ollut huomattavasti isompi. Voidaan sanoa, että kyllä merkittävä osa nuorista on nettikiusaamista kokenut.
Suhtaudutaanko nettikiusaamiseen tarpeeksi vakavasti?
– Minä vastaisin, että ei suhtauduta . Haasteena on, että nettikiusaaminen jää helposti piiloon, ja me emme ole suhtautuneet siihen tarvittavalla vakavuudella,
– Meidän pitäisi ymmärtää se, että myös nettikiusaaminen on nuorelle ihan yhtä vakavaa ja hänen identiteettiään musertavaa.


