YK:n hätäapukoordinaattorin mukaan 14 000 vauvaa voi kuolla kahden päivän aikana, ellei apu pääse perille.
Gazassa ihmiset odottivat keskiviikkona avustusten saapumista Israelin jatkaessa "ennennäkemättömäksi" kutsumaansa hyökkäystä.
YK:n hätäapukoordinaattori Tom Fletcher sano BBC:llä tiistaina, että 14 000 vauvaa voi kuolla tulevan kahden päivän aikana, ellei apu pääse perille.
Israel kertoi tiistai-iltana, että 93 YK:n avustusrekkaa oli saapunut Gazaan tuoden alueen siviileille jauhoja, vauvanruokaa, lääkintätarvikkeita ja lääkkeitä.
YK:n pääsihteerin tiedottaja Stephane Dujarric sanoi kuitenkin tiistai-iltana, ettei humanitaarisia tarvikkeita ollut pystytty jakamaan.
Palestiinalaisäiti Umm Talal al-Masri, 53, kertoi Gazan kaupungissa AFP:lle tilanteen olevan kestämätön.
– Meille ei ole tuotu jaettavaksi mitään. Kaikki odottavat avustuksia, mutta emme ole saaneet mitään, hän sanoi AFP:n mukaan.
Al-Masri kertoi ihmisten jauhavan linssejä ja kuivapastaa voidakseen leipoa leipää. Kokonaisen päivän aikana ihmiset saavat hädin tuskin kokoon yhden aterian, hän sanoi.
Lue myös: Järjestö: Israelin Gazaan päästämä avun määrä on naurettavan pieni
Järjestö: Israel teeskentelee saarron loppumista
Israelin tällä viikolla Gazan kaistalle päästämän avun määrä on ollut naurettavan pieni ja riittämätön, sanoi Lääkärit ilman rajoja -järjestö keskiviikkona lausunnossaan.
Järjestön mukaan Israel salli avustuskuljetukset ensimmäistä kertaa maaliskuussa alkaneen Gazan täyssaarron jälkeen ainoastaan teeskennelläkseen, että täyssaarto olisi ohi. Avustusten määrä viestii järjestön mukaan Israelin yrityksistä välttää syytökset Gazan nälkäkuolemista.
