Sota Lähi-idässä alkoi helmikuun lopussa, kun Israel ja Yhdysvallat aloittivat ilmaiskut Iraniin ja tappoivat Iranin ylimmän johtajan, ajatollah Ali Khamenein.
Iran on vastannut iskemällä Israeliin ja Yhdysvaltojen tukikohtiin sekä muihin kohteisiin Lähi-idässä.
Tärkeimmät käänteet Lähi-idän tilanteessa nyt
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat ja Iran neuvottelevat.
Iran on kiistänyt suorat keskustelut, mutta myöntänyt viestinvaihdon välittäjävaltioiden kautta.
Presidentti Trumpin mukaan Yhdysvallat lykkää iskujaan Iranin voimalaitoksiin viidellä päivällä neuvotteluiden vuoksi.
Israelin asevoimat vakuuttaa jälleen, että se tulee tappamaan Iranin uuden korkeimman johtajan Mojtaba Khamenein.
Israelin mukaan Iran iski kaupunkiin, jossa sijaitsee ydinlaitos.
Iranin turvallisuusjohtaja Ali Larijani on kuollut.
22.54: Israelilaismedia: USA haluaa kuukauden tulitauon Iraniin
Yhdysvallat haluaa kuukauden pituisen tulitauon Iraniin neuvotellakseen 15-kohtaisesta sopimuksesta Iranin kanssa, kertoo israelilainen tv-kanava.
Tv-kanava perustaa tietonsa kolmeen lähteeseen, kertoo uutistoimisto Reuters.
22.05: Trump: Iran antanut ”hyvin suuren lahjan”
Iran on tehnyt suuria myönnytyksiä Yhdysvalloille, väittää presidentti Donald Trump uutistoimisto Reutersin mukaan.
Trumpin mukaan Iran on antanut Yhdysvalloille ”hyvin ison lahjan”, jonka rahallinen arvo on merkittävä.
Trump antoi ymmärtää, että kyse on Hormuzinsalmeen liittyvästä asiasta, mutta ei tarkentanut mistä oikeastaan on kyse.
Trumpin mukaan Yhdysvallat keskustelee Iranissa ”oikeiden ihmisten” kanssa.
Iran ei ole kommentoinut Trumpin puheita.
12.43: Israel aikoo ottaa valvontaan Etelä-Libanonin Litani-joelle asti
Israelin puolustusministeri Israel Katz sanoo Israelin ottavan valvontaan Etelä-Libanonin aina Litani-joelle asti.
Katzin mukaan kaikki äärijärjestö Hizbollahin käyttämät Litani-joen ylittävää viisi siltaa on tuhottu ja Israelin asevoimat valvoo loppuja siltoja.
Katz lisäsi, että Etelä-Libanonista paenneet sadattuhannet asukkaat eivät palaa alueelle ennen kuin Israelin pohjoisosan asukkaiden turvallisuus on varmistettu.
YK:n Unifil-operaatioon kuuluvat joukot toimivat Litani-joen eteläpuolisella alueella aina Libanonin ja Israelin väliselle rajalle asti. Suomalaisia rauhanturvaajia alueella on noin 165.
12.35: Irakin Kurdistan syyttää Irania iskusta, jossa kuoli kuusi peshmerga-joukkojen taistelijaa
Irakin Kurdistanin alue syyttää Irania hyökkäyksestä peshmerga-joukkojaan vastaan. Aiemmin kerrottiin, että kuusi joukkojen taistelijaa kuoli raketti-iskussa Irakin pohjoisosassa.
Alueen asevoimista vastaavan ministeriön lausunnossa sanotaan, että kuusi iranilaista ballistista ohjusta olisi kohdistettu peshmerga-joukkoihin kahdessa iskussa. Lisäksi ministeriön mukaan iskussa haavoittui 30 ihmistä.
Kyseessä on ensimmäinen kuolemaan johtanut isku Kurdistanin alueen turvallisuusjoukkoja vastaan sen jälkeen, kun Lähi-idän sota alkoi helmikuun lopussa Israelin ja Yhdysvaltojen iskuilla Iraniin.
12.34: Iranin vallankumouskaarti uhkaa Israelia raskailla ohjus- ja lennokki-iskuilla
Iranin vallankumouskaarti uhkasi tiistaina Israelia raskailla ohjus- ja lennokki-iskuilla. Kaarti ilmoitti iskujen tukevan libanonilaisia ja palestiinalaisia siviilejä.
Vallankumouskaarti ilmoitti, että mikäli Israelin asevoimien iskut siviilejä vastaan jatkuvat Libanonissa ja palestiinalaisalueilla, Israelin asevoimista tulee vallankumouskaartin raskaiden ohjus- ja lennokki-iskujen kohde.
Israel ja Yhdysvallat aloittivat kolmisen viikkoa sitten sodan Irania vastaan. Sodan alettua Israel on pommittanut Libanonissa vaikuttavaa äärijärjestö Hizbollahia, joka on laukaissut raketteja Israeliin. Iran on Hizbollahin tukija.
10.13 Iskuja Iranin energialaitoksiin
Iranilainen uutistoimisto Fars kertoo, että Israel ja Yhdysvallat ovat iskeneet Iranin energiainfrastruktuuriin.
Iskut tapahtuivat Farsin mukaan vain tunteja sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti Yhdysvaltojen lykkäävän iskuja Iranin voimalaitoksiin.
Farsin mukaan iskut Isfahanin kaupungissa vaurioittivat kaasuinfrastruktuuria osittain. Lisäksi Iranin lounaisosassa Khorramshahrin voimalaitoksen kaasuputkeen iskettiin.
Farsin lainaama alueen kuvernööri ei kertonut tarkemmin mahdollisista vaurioista.
7.02: Suomen Pankki Lähi-idän sota iskee talouskasvuun
Suomen Pankki laskee ennustettaan Suomen talouskasvusta Lähi-idän sodan aiheuttaman energian hintojen nousun takia. Bruttokansantuotteen ennustetaan kasvavan tänä vuonna 0,6 prosenttia. Vielä joulukuussa Suomen Pankki ennusti 0,8 prosentin kasvua.
Ensi vuonna kasvun ennustetaan yltävän 1,4 prosenttiin, eli senkin osalta ennuste heikkenee aiemmasta 1,7 prosentista.
Energiashokki myös vauhdittaa hintojen nousua. Tänä vuonna inflaation ennustetaan kiihtyvän 1,9 prosenttiin.
Ennusteessa oletetaan, että energiashokin kesto jää suhteellisen lyhyeksi ja sen välittyminen muihin hintoihin maltilliseksi.
5.37: Reuters: Yhdysvallat ja Iran voivat neuvotella jo tällä viikolla
Yhdysvaltain ja Iranin välisiä suoria neuvotteluja sodan päättämiseksi voidaan käydä Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa jo tällä viikolla. Asiasta kertovat lähteet uutistoimisto Reutersille.
Pakistanilaisen viranomaislähteen mukaan neuvotteluihin on määrä osallistua Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance, erityislähettiläs Steve Witkoff ja presidentti Donald Trumpin vävy Jared Kushner.
Pakistanin pääministeri Shehbaz Sharif kertoi maanantaina keskustelleensa Iranin presidentti Masoud Pezeshkianin kanssa. Pääministeri lupasi maansa avustavan rauhan tuomisessa alueelle.
5.36: Iran jatkoi iskuja Israeliin Trumpin neuvottelupuheista huolimatta
Iran on jatkanut iskuja Israeliin varhain tiistaina, kertoo Israelin asevoimat.
Asevoimien mukaan iskuja tehtiin Israelin pohjoisosaan.
Punaista Ristiä vastaava kansallinen Magen David Adom -järjestö kertoi, ettei sillä ole toistaiseksi tietoa mahdollisista henkilövahingoista.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi aiemmin maanantaina toimittajille, että Yhdysvallat ja Iran käyvät jo neuvotteluja, joissa on saavutettu yhteisymmärrys useissa keskeisissä asioissa. Iran on kiistänyt useaan kertaan Trumpin puheet siitä, että neuvotteluja olisi jo käyty.
5.35: YK:n turvallisuusneuvosto pohtii päätöslauselmaa Hormuzinsalmen avaamisesta
YK:n turvallisuusneuvosto käsittelee Bahrainin valmistelemaa päätöslauselmaluonnosta, joka oikeuttaisi valtiot käyttämään "kaikkia mahdollisia keinoja" merenkulun turvaamiseksi Hormuzinsalmessa, kertoivat diplomaattilähteet maanantaina.
Uutistoimisto AFP:n näkemä lauselmaluonnos vaatii, että "Iran lopettaa välittömästi kaikki hyökkäykset kauppa-aluksia vastaan ja lakkaa laittomasti estämästä vapaan merenkulun turvaamaa kulkua salmessa".
Päätöslauselmaluonnos sallisi "kaikkien tarpeellisten keinojen" käytön myös Hormuzinsalmen rantavaltioiden aluevesillä, kun merenkulkua turvataan.
Lähi-idän sodan alkamisen jälkeen runsas kolme viikkoa sitten vain harvat rahtialukset ja tankkerit, yleensä iranilaiset, ovat päässeet läpi salmesta. Normaalisti noin viidennes kaikesta meritse kuljetetusta raakaöljystä ja nestekaasusta kulkee Hormuzinsalmen kautta.