Trump: Yhdysvallat lykkää iskuja Iranin energialaitoksiin
Iran ja Israel ovat jatkaneet ohjusiskuja tänäänkin. Kuvat Israelista, Libanonista sekä Iranista.KUVAT: AOP. KUVANKÄSITTELY: MTV.
Julkaistu 26.03.2026 05:13(Päivitetty 26.03.2026 23:30)
MTV UUTISET – MTV Uutiset työryhmä – STT
MTV Uutiset seuraa tässä artikkelissa Iranin ja Lähi-idän tilannetta.
Sota Lähi-idässä alkoi helmikuun lopussa, kun Israel ja Yhdysvallat aloittivat ilmaiskut Iraniin ja tappoivat Iranin ylimmän johtajan, ajatollah Ali Khamenein.
Iran on vastannut iskemällä Israeliin ja Yhdysvaltojen tukikohtiin sekä muihin kohteisiin Lähi-idässä.
Tärkeimmät käänteet Lähi-idän tilanteessa nyt
Presidentti Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat ja Iran neuvottelevat.
Iran on kiistänyt suorat keskustelut, mutta myöntänyt viestinvaihdon välittäjävaltioiden kautta.
Trumpin mukaan Yhdysvallat lykkää iskujaan Iranin voimalaitoksiin 10 päivällä.
Torstai 26. maaliskuuta
23.30 Trump lykkää iskuja Iranin energialaitoksiin
Yhdysvallat lykkää Iranin energialaitoksiin suunnittelemiaan iskuja huhtikuulle, sanoo presidentti Donald Trump. Trumpin mukaan iskuja lykätään hyvin sujuneiden neuvotteluiden takia.
Hän kehuu, että keskustelut Iranin kanssa ovat sujuneet hyvin.
Lykkäys on 10 päivän pituinen, ja Trump kertoo iskujen jatkuvan 6.huhtikuuta.
Hänen mukaansa Iranin hallinto on pyytänyt lykkäystä.
Trump lykkäsi iskuja jo kertaalleen alkuviikosta, silloinkin hänen mukaansa myönteisesti sujuneiden neuvottelujen takia.
22.50 Iran kiittää Putinia
Iranin presidentti Masoud Pezeškian kiittää viestipalvelu X:ssä Venäjän preisdentti Vladimir Putinia tuesta.
– Presidentti Putinin viestit ja Venäjän kansan tuki inspiroivat meitä tässä sodassa,hän kirjoittaa.
– Iranin kansan puolesta kiitän Venäjän hallitusta ja kansaa.
Venäjän avusta Iranille on ollut viime aikoina useita väitteitä. Viime viikolla yhdysvaltalaislehti Wall Street Journalin (WSJ) lähteet kertoivat Venäjän antavan Iranille satelliittikuvia ja drooniteknologiaa.
WSJ:n haastattelemat analyytikot kuvailevat Venäjän antamaa apua samanlaiseksi, jota länsimaat ovat antaneet Ukrainalle viime vuosina.
19.29: Öljyn hinta kohosi, kun toiveet aselevosta Lähi-idässä horjuivat
Öljyn hinta kipusi jälleen ylöspäin sen jälkeen, kun Iran oli torjunut Yhdysvaltojen ehdotuksen aselevosta. Pakistanin välittämä ehdotus on Iranin mielestä yksipuolinen ja epäoikeudenmukainen.
Brent-laadun raakaöljy maksoi alkuillasta noin 108 dollaria barrelilta. Torstain aikana nousua oli kertynyt yli viisi dollaria.
Keskiviikkona öljyn hinta kävi ajoittain jo alle 100 dollarin, mutta sen jälkeen suunta on ollut pääosin ylös.
Öljyn kallistuessa osakemarkkinat painuivat laskuun. Euroopassa ja Yhdysvalloissa laajat osakeindeksit Stoxx Europe 600 ja S&P 500 olivat vajaan prosentin verran miinuksella torstaina alkuillasta Suomen aikaa.
Helsingin pörssi oli noin 0,6 prosenttia pakkasella.
Puolassa maan hallitus kertoi torstaina toimista, joilla pyritään vastaamaan polttoainehintojen nousuun. Suunnitelmiin kuuluu muun muassa bensiinin ja dieselin verotuksen keventäminen.
18.15: Uutistoimisto: Iran vastannut Yhdysvalloille
Iran on vastannut Yhdysvaltojen 15-kohtaiseen suunnitelmaan sodan lopettamiseksi, kertoo iranilainen uutistoimisto Tasnim lähteidensä pohjalta. Vastaus lähetettiin välittäjän kautta.
Tasnimille puhuneen lähteen mukaan Iran teki vastauksessaan selväksi muun muassa sen, että Iranin hallintaoikeus Hormuzinsalmeen on turvattava. Tasminin mukaan Iran odottaa Yhdysvaltojen vastausta.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kehotti torstaina Irania suhtautumaan vakavasti pyrkimyksiin lopettaa Lähi-idän sota.
Pakistanin ulkoministerin mukaan Yhdysvallat ja Iran käyvät jo epäsuoria keskusteluja Lähi-idän sodan lopettamisesta. Pakistan toimii neuvotteluissa välittäjänä.
16.32: Kreml: Väitteet Venäjän droonilähetyksestä Iranille ovat valheita
Venäjän mukaan median tiedot siitä, että maa olisi lähettämässä drooneja Iraniin, ovat perättömiä.
Financial Times kirjoitti keskiviikkona länsimaisiin tiedustelulähteisiin viitaten, että Venäjä olisi vielä tämän kuukauden aikana lähettämässä drooneja Iraniin.
– Media levittää niin paljon valheita. Älkää kiinnittäkö niihin huomiota, Kremlin edustaja Dmitri Peskovsanoi.
Venäjä on Iranin läheinen liittolainen, ja se on käyttänyt runsaasti iranilaisvalmisteisia drooneja hyökkäyssodassaan Ukrainassa.
Venäjän on myös kerrottu auttaneen Irania Lähi-idän sodassa muun muassa tiedustelutietoa jakamalla, minkä se on kiistänyt.
EU:n ulkoasioiden korkea edustajaKaja Kallas syytti torstaina Venäjää tiedustelutietojen ja droonien tarjoamisesta Iranille.
Kallas myös sanoi, että Yhdysvaltojen pitäisi painostaa Venäjää, jos se haluaa sodan Lähi-idässä loppuvan ja Iranin lopettavan hyökkäykset Yhdysvaltoja vastaan.
Kallas puhui toimittajille G7-kokouksen yhteydessä Pariisin ulkopuolella.
Peskov myös kertoi, että joukko venäläisiä lainsäätäjiä on vierailulla Yhdysvalloissa. Peskovin mukaan vierailun tavoitteena on elvyttää Venäjän ja Yhdysvaltojen kahdenvälisiä suhteita.
Yhdysvaltojen neuvottelijat tapasivat toissa viikolla Floridassa Venäjän presidentin Vladimir Putinin erityislähettilään. Putin ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpmyös keskustelivat toissa viikolla puhelimessa.
Yhdysvaltojen, Ukrainan ja Venäjän kolmikantaneuvottelut tyrehtyivät, kun Lähi-idässä käynnistyi sota Yhdysvaltojen ja Israelin iskettyä Iraniin.
15.31: Israel kertoi joukkojensa tappaneen liki 700 Hizbollah-taistelijaa
Israelin asevoimat kertoo joukkojensa tappaneen liki 700 Hizbollahin taistelijaa käynnissä olevan Lähi-idän sodan aikana.
Armeijan edustajan Nadav Shoshanin mukaan Hizbollahin raketti-iskut ovat jatkuneet edelleen. Shoshanin mukaan joinakin päivinä rajan yli on ammuttu toistasataa rakettia, valtaosin kohti Pohjois-Israelia.
Libanonin terveysministeriön lukujen mukaan Israelin hyökkäyksissä on kuollut lähes 1 100 ihmistä. Ministeriön mukaan kuolleiden joukossa on yli 120 lasta.
Hizbollah ei ole kertonut erikseen omista tappioistaan.
Hizbollah on viime päivinä kertonut taistelijoidensa ottaneen yhteen myös Israelin maajoukkojen kanssa Etelä-Libanonissa.
13.53: Trump yllytti Irania suhtautumaan tosissaan sodan lopettamiseen, sillä aika on loppumassa
Yhdysvaltojen presidenttiDonald Trump kehottaa Irania suhtautumaan vakavasti pyrkimyksiin lopettaa Lähi-idän sota.
– Iranin neuvottelijat anelevat meitä tekemään diilin, ja niin heidän pitäisi tehdäkin, koska heidät on sotilaallisesti hävitetty. -- Heidän on parasta olla vakavissaan ennen kuin on liian myöhäistä, sillä kun niin käy, paluuta ei ole, eikä siitä tule kaunista, Trump kirjoitti omistamassaan Truth Social -palvelussa.
Trump jatkoi totuttuun tapaansa myös sotilasliitto Naton arvostelua.
– Nato-maat eivät ole tehneet kerrassaan mitään auttaakseen tämän mielipuolisen kansakunnan kanssa, joka on nyt sotilaallisesti hävitetty. Yhdysvallat ei tarvitse mitään Natolta, presidentti jatkoi.
13.22: Pakistanin ulkoministeri: USA ja Iran käyvät epäsuoria neuvotteluita
Pakistanin ulkoministerin mukaan Yhdysvallat ja Iran käyvät epäsuoria keskusteluja Lähi-idän sodan lopettamisesta. Pakistan toimii neuvotteluissa välittäjänä.
UlkoministeriIshaq Darin mukaan spekulaatiot siitä, ovatko neuvottelut käynnissä, ovat tarpeettomia. Darin mukaan Pakistan välittää viestejä osapuolien välillä.
Dari kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että myös muun muassa Turkki ja Egypti ovat mukana tukemassa neuvotteluja.
13.20: OECD laski euroalueen kasvuennustetta Lähi-idän sodan takia
Talousjärjestö OECD on laskenut euroalueen tämän vuoden kasvuennustetta Lähi-idän sodan aiheuttaman energiasokin vuoksi. Ennustetta laskettiin 0,4 prosenttiyksiköllä 0,8 prosenttiin.
Euroalueen inflaatiovauhdin OECD ennakoi olevan kuluvana vuonna 2,6 prosenttia, kun aiempi odotus oli 1,9 prosenttia.
Euroopan keskuspankki tavoittelee keskipitkällä aikavälillä kahden prosentin inflaatiota.
Maailmanlaajuisesti OECD ennustaa yhä 2,9 prosentin talouskasvua. OECD toteaa, että kasvu oli hyvissä kantimissa ennen Lähi-idän sodan alkua ja että ilman sotaa kasvu olisi voinut muodostua 0,3 prosenttiyksikköä korkeammaksi. Energian hintojen nousu ja konfliktin heikko ennakoitavuus kuitenkin nostavat kustannuksia ja laskevat kysyntää.
OECD:n raportissa oletetaan, että energiahäiriöt alkavat helpottaa vuoden keskivaiheilla, vaikkakin tilanteeseen liittyy paljon epävarmuutta.
Osin vaikutukset voivat olla pitkäkestoisia. Urean hinta on noussut helmikuun puolivälin jälkeen 40 prosenttia, mikä voi OECD:n mukaan heikentää satoja vuonna 2027. Urea on yksi tärkeimmistä typpipohjaisista lannoitteista.
8.45: Iskut jatkuvat
Israel jatkoi torstaina iskujaan Iraniin. Asevoimien mukaan aamulla oli menossa "laajamittainen iskuaalto Iranin infrastruktuuria vastaan". Iskuja tehtiin muun muassa maan keskiosassa sijaitsevaan Istafaniin.
Iran puolestaan kohdisti torstaina ohjushyökkäyksiä muun muassa Jerusalemiin ja Tel Aviviin. Pelastusmiehistöjen mukaan ainakin kahden ihmisen tiedettiin haavoittuneen lievästi. Lisäksi iskut aiheuttivat materiaalista vahinkoa.
Israelin keskiosassa sijaitsevan Kafr Qassemin kaupungin pormestarin Haitham Tahan mukaan useat kaupungin taloista kärsivät vaurioita iskuissa, joissa hänen mukaansa käytettiin rypäleaseita.
Iranin edellisistä ohjushyökkäyksistä Israeliin ehti kulua vain runsas puoli vuorokautta.
6.10: Guterres: Hormuzinsalmen pitkäaikainen sulkeminen uhkaa istutuskautta
Hormuzinsalmen pitkäaikainen sulkeminen vaikeuttaa öljyn, kaasun ja lannoitteiden liikkumista ratkaisevalla hetkellä istutuskaudella, sanoo YK:n pääsihteeri Antonio Guterres viestipalvelu X:ssä.
YK tekee Guterresin mukaan töitä Lähi-idän sodan seurausten minimoimiseksi. Hän kuitenkin toteaa, että selkein keino tähän olisi sodan lopettaminen.
Guterresin mukaan siviilit kärsivät sekä salmea ympäröivällä alueella että sen ulkopuolella turvattomuudesta.
Vain harvat rahtialukset ja tankkerit ovat päässeet läpi Hormuzinsalmesta sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat hyökkäyksensä Iraniin helmikuun lopulla.
YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi UNCTAD:n mukaan Hormuzinsalmen läpi kulki ennen sotaa noin neljännes maailman meriteitse tapahtuvasta öljykaupasta sekä merkittäviä määriä nesteytettyä maakaasua ja lannoitteita.
UNCTAD:n mukaan liikennekatkokset salmella voivat vaikeuttaa lannoitteiden saantia useisiin köyhiin maihin.
Iranin ulkoministerin mukaan Hormuzinsalmi on suljettu vain vihollisilta ja ystävällismieliset maat voivat edelleen kulkea sen läpi.
5.12: Trumpin mukaan iranilaiset neuvottelijat pelkäävät tulevansa omiensa tappamiksi
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpinmukaan Yhdysvaltojen kanssa neuvottelevat iranilaisneuvottelijat eivät uskalla myöntää osallistumistaan rauhanneuvotteluihin, koska he pelkäävät tulevansa tapetuiksi Iranissa.
Trump sanoi kongressin republikaanijäsenien illallisella, että iranilaiset neuvottelijat pelkäävät myös tulevansa Yhdysvaltain surmaamiksi.
Trump ei tarkentanut, keitä Iranista väitetysti neuvotteluihin osallistuu.
Iranin ulkoministeri Abbas Araghchisanoi keskiviikkona, ettei Iran ole neuvotellut eikä myöskään aio neuvotella Yhdysvaltojen kanssa.