Video gorillan liukumisesta kohti kameraa on kerännyt huomiota sosiaalisessa mediassa.
Etelä-Carolinassa sijaitsevassa Riverbanksin eläintarhassa asuva Cenzoo-gorilla on niittänyt käyttäytymisellään mainetta sosiaalisessa mediassa, kertoo CNN. Eläintarhassa vieraillut kävijä, Tina Flick, kuvasi videon, josta tuli somehitti.
Lue myös: Japanilainen eläintarha vaihtoi halvempaan kalalaatuun – pettyneen pingviinin ilme kertoo tilanteesta kaiken
Liuku, pysähdys ja katse
Videolla näkyy, miten noin 180-kiloinen gorillauros liukuu näyttävästi etualalle lasi-ikkunan ääreen ja esittelee sen jälkeen takamustaan.
Tina kertoo CNN:lle, että hänestä tuntui kuin eläin olisi tullut osumaan lasiin ja rikkomaan sen.
– Jäädyin täysin, hän sanoo.
Tina kertoo, että lopuksi Cenzoo katsoi häntä. Nainen kokee, että katseen tarkoitus oli viestiä, että minun kanssani ei ryppyillä.
Lue myös: Teksasilaisen eläintarhan valvontakameraan tallentui outo hahmo – mikä ihme videolla oikein hiippailee?
Tuttu temppu, sanovat eläintenhoitajat
Etelä-Carolinassa sijaitsevan Riverbanksin eläintarhan eläintenhoitajat kertovat, että Cenzoo tekee liukutemppunsa usein. Se haluaa esityksellään muistuttaa lajitovereitaan ja vierailijoita siitä, että se on paikan pomo.
– Se on sen tapa esitellä itseään naaraille.
Haastattelussa Tina vitsailee, että gorillan käytöksestä tulee mieleen hänen oma miehensä.
