Iran on iskenyt jälleen ohjuksilla Israeliin, kertoi muun muassa israelilaislehti Haaretz. Lehti kertoi iltapäivällä, että Iran oli laukaissut ainakin 20 ohjusta.
Haaretzin alustavien tietojen mukaan iskujen kohteina olivat ainakin Välimeren rannalla sijaitseva Haifan satamakaupunki ja Beerseban kaupunki Israelin keskiosassa. Ohjusiskuissa oli haavoittunut yli kymmenen ihmistä.
Iran oli tehnyt edellisen ohjusiskun Beersebaan perjantaiaamuna.
Israelin asevoimat sanoi puolestaan tehneensä perjantaina iskuja ohjusten laukaisualustoihin Iranin lounaisosassa.
Asevoimien lausunnon mukaan se oli tehnyt perjantaina iskuja myös Iranin länsiosiin, Iranin pääkaupunkiin Teheraniin ja maan keskiosissa sijaitsevaan Isfahanin kaupunkiin.
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtaja Rafael Grossi varoitti ydinkatastrofista, jos Israel iskee Iranin eteläosassa sijaitsevaan Bushehrin ydinvoimalaan.