Nykyautojen tuulilasit ovat herkempiä menemään rikki.
Autojen tuulilaseja vaihdetaan ja korjataan entistä enemmän. Asiasta kertoo MTV Uutisille Carglass Finlandin toimitusjohtaja Samuel Alander.
– Pitkän linjan seuranta ja vakuutusyhtiöiltä saatu indikaatio osoittavat, että pitkässä juoksussa näyttää siltä, että lasivahinkojen määrä on kasvusuunnassa.
Eniten auton laseja rikkovat talven hiekoituksessa käytettävät pikkukivet. Tuulilaseista on tullut kehityksen myötä myös entistä herkempiä kiveniskemille.
– Tuulilasit ovat ensinnäkin ohentuneet, mutta samalla myös suurentuneet. Kun lasi ohenee, se on alttiimpi rikkoontumaan, Alander kertoo.
– Ja kun lasin pinta-ala kasvaa, sen ulkopuoliselle vaikutukselle oleva pinta-ala on suurempi. Eli todennäköisyys rikkoontumiselle tai kiveniskemälle kasvaa.
Lue myös: Autoilija, älä erehdy pitämään tätä pelkkänä kosmeettisena haittana – korjaa nopeasti
Asennus kestää kauemmin
Nykyautojen tuulilaseihin asennetaan antureita ja kameroita, mikä on muuttanut asennustyötä.
– Siellä on oikeastaan kaksi tekijää. Tämä vaatii jatkuvaa koulutusta, eli osaavia asentajia tarvitaan yhä enemmän. Asentajia myös koulutetaan enemmän, Alander sanoo.
– Ja sitten tietenkin vaihtamiseen ja kalibrointeihin kuluva aika on entistä pidempi.
Kalibroinnilla uusi tuulilasi saadaan vastaamaan auton järjestelmien vaatimia asetuksia.
Alanderin mukaan tulevaisuus on tuomassa uusia tuulia alalle.
– Sieltä tulee paljon uutta autotekniikkaa varsinkin Kaukoidästä, ja tuulilaseja hyödynnetään yhä enemmän myös näyttönä. Näyttää siltä, että lasi on muuttumassa näyttöruuduksi.

