Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue sanoo olevansa Suomen kärkeä teknologian käytössä kotihoidossa. Säästöt voivatkin olla sille juuri siksi vaikeita.
Kotihoidossa käytetään jo nyt paljon teknologiaa, sanovat STT:n haastattelemat asiantuntijat. Siksi hyvinvointialueilla voi olla vaikeuksia saada sen käytön lisäämisestä säästöjä, kuten hallitus nyt haluaa. Esimerkiksi etäyhteydellä annettavaa kotihoitoa pitäisi lisätä nopeasti paljon säästöjen saamiseksi.
Hallitus julkisti torstaina uuden säästölistan, johon kuului 16,2 miljoonan leikkaus kotihoitoon teknologiaa hyödyntämällä. Hyvinvointialueilta siis leikataan ensi vuonna tuo summa rahoitusta, ja alueet velvoitetaan käyttämään kotihoidossa esimerkiksi etäyhteyksiä tai lääkeautomaatteja.
Lue myös: Asiantuntija hallituksen sote-säästöistä: Mehukas lyömäase oppositiolle
Tilanne voi olla vaikea monille hyvinvointialueille, sanoo Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen johtaja Sanna Svahn.
– Toiminnanhan pitäisi muuttua aika pian, jotta säästöt ensi vuonna jo realisoituisivat.
"Ei ole realistista"
Länsi-Uusimaa sanoo olevansa Suomen kärkeä teknologian käytössä kotihoidossa. Se on nähty oikeana suuntana, kun väestö vanhenee ja sote-työntekijöitä on rajallinen määrä.
Tämä kuitenkin vaikeuttaa nyt lisäsäästöjen saamista sen avulla, vaikka teknologian käyttöä voikin edelleen lisätä. Svahn arvioi, että tehtävä on ylipäätään monelle alueelle vaikea ja osin epärealistinen.
– Jos on jo hyödyntänyt teknologiaa, ei ole realistista saada siitä sitä summaa. Mutta rahoitus kuitenkin vähenee tuon verran. Sitten pitää keksiä se jostain muualta.
Hyvinvointialueet lopulta päättävät itse, mistä leikkaavat. Hallitus ei voi määrätä niitä leikkaamaan kotihoidosta. Hallitus kuitenkin ilmoitti säästön näin, sillä leikatakseen alueiden rahoitusta ennakollisesti sen on pakko jollakin tavalla purkaa hyvinvointialueiden velvoitteita eli helpottaa niiden tehtäviä.