Poliittinen keskustelu hallituksen sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistamista leikkauksista on käynyt sakeana alue- ja kuntavaalien alla.
Keskustelun intensiteetin ja opposition kritiikin perusteella on voinut syntyä mielikuva, että hallitus tekee nyt valtavia leikkauksia.
Hallitus julkisti torstaina opposition pitkään peräänkuuluttaman leikkauslistansa. Säästöjen suuruus on noin 166 miljoonaa euroa vuonna 2028. Hyvinvointialueiden tämän vuoden yli 26 miljardin euron budjettiin nähden kyse on pikkusummasta.
Terveydenhuoltopolitiikan asiantuntija Liina-Kaisa Tynkkynen THL:stä sanoo summien olevan suhteellisen pieniä.
– Onhan tuo hyvinvointialueiden budjettiin suhteutettuna aika pieni kokonaisuus, kun puhutaan miljoonista, sanoo Tynkkynen.
Hyvinvointialueiden valtiolta saama rahoitus on Tynkkysen mukaan myös tosiasiallisesti pikemminkin lisääntynyt, ei vähentynyt.
– Mutta ydinkysymys tietenkin kuuluu, saavatko terveys- ja sosiaalipalvelut riittävästi rahaa suhteessa tämän hetken tarpeisiin, ja siitä on varmasti poliittisia erimielisyyksiä.
Myös vaalien läheisyys näkyy poliittisessa debatissa.
– Tietysti tässä ovat nämä vaalit tulossa, ja tietyillä puolueilla niihin liittyy isoja onnistumispaineita.
Lue myös: Pääministeri Orpo: Uusista sote-säästöistä ei ole vielä tehty yhtään päätöstä
Arvovalinta, ettei sairaaloihin kosketa
Hallituksen leikkauspaketti koostuu useista pienistä paloista ja osuu esimerkiksi vammaispalveluihin ja kotihoitoon. Kotihoidosta aiotaan leikata 16,2 miljoonaa euroa "teknologiaa hyödyntämällä", ja vammaispalvelulakia muuttamalla tarkoitus on saada 20 miljoonan euron säästö.
Vaikka kyse on suhteellisen pienistä summista, Tynkkynen huomauttaa, että säästöjen kohteena ovat ihmiset, joiden asemaa on hankaloitettu jo aiemmin ja jotka ovat haavoittuvassa asemassa.