Valtiovarainministeri Purran mukaan on erittäin todennäköistä, että hallituksen kehysriihessä sovitaan lisää sote-säästöjä.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että uusista sote-säästöistä ei ole vielä tehty päätöksiä.
– Emme me ole yhtään päätöstä vielä tehneet. Meillä on valmistelut alkuvaiheessa, Orpo kommentoi perjantaina STT:lle.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi torstaina Ylen vaalitentissä, että hallituksen kehysriihessä huhtikuussa sovitaan todennäköisesti jonkin verran lisää sote-säästöjä.
– Pidän sitä erittäin todennäköisenä, jotta varmistamme, että velkasuhteemme vakautuu tämän vaalikauden loppuun. Pidämme kaikissa oloissa kehyksistä kiinni, Purra sanoi tentissä.
Orpo sanoi olettavansa Purran tarkoittaneen sitä, että hallitus joutuu joka tapauksessa tekemään säästöpäätöksiä.
Lue myös: Uusista sote-säästöistä sopu
– En ole hänen (Purran) kanssaan puhunut, mutta oletan hänen tarkoittavan sitä, että meillä on tiedossa, että me joudumme kuitenkin jonkun verran sopeuttamaan ja se työ on alussa, Orpo sanoi.
Pääministerin mukaan on vielä liian aikaista ottaa kantaa siihen, mistä säästetään. Myös Purra sanoi tentissä, ettei voi kertoa tarkemmin säästöjen mittakaavasta, sillä neuvottelutulosta ei vielä ole.
STT ei ole tavoittanut perjantaina Purraa kommentoimaan asiaa.
Lue myös: Hallitus julkisti sote-säästöt – vammaispalveluista ja kotihoidosta leikataan
Oppositio vaatii leikkauskohteita julki
Hallitus julkisti torstaina odotetun listansa siitä, miten se leikkaa sosiaali- ja terveydenhuollosta. Kokonaisuus koostuu useista pienistä paloista, esimerkiksi leikkauksista vammaispalveluihin ja kotihoitoon. Sosiaalihuollon suurempien säästöjen sisältö jäi kuitenkin vielä auki.