Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen (kok.) mukaan kuntien valtionosuusuudistukseen tarvittiin lisäaikaa muun muassa kuntakohtaiseen tarkasteluun.
Kuntien valtionosuusuudistuksen käsittely ennen kuntavaaleja ei olisi ollut helppoa, myöntää kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) STT:n haastattelussa.
Hänen mukaansa uudistuksen siirtyminen vuodella johtui kuitenkin siitä, että se täytyy tehdä huolellisesti.
Hallitus aikoo tehdä suuren muutoksen siihen, miten valtio jakaa kunnille annettavaa rahapottia kuntien kesken.
Nykyjärjestelmä kohtelee kuntia erittäin vaihtelevasti, sillä siinä on edelleen haamuja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta.
Osa kunnista odottaa uutta reilumpaa jakoa, osa taas hyötyy nykytilanteesta.
Viivästyksen syitä on ihmetelty
Lokakuussa Ikonen ilmoitti, että valtionosuusuudistus siirtyy vuodella eteenpäin. Alun perin se piti saada voimaan vuonna 2026, nyt tavoite on vuodessa 2027.
Viivästyksen syitä on ihmetelty esimerkiksi Kuntaliitossa. Oppositiopuolue keskustasta puolestaan on epäilty, onko syy huhtikuun kuntavaaleissa. Alkuperäisellä aikataululla hallituksen esitystä olisi käsitelty eduskunnassa keväällä.
– On selvää, että tietysti kuntavaalit eivät varmasti helpota tämän vaikean aiheen käsittelyä, mutta kyllä syy tähän lisäaikatarpeeseen löytyy tällä kertaa muualta, sanoo Ikonen STT:lle.
– Ihan tästä itse asiasta, sen monimutkaisesta luonteesta ja halusta saada tätä järjestelmää vietyä eteenpäin.
Aikataulu jo valmiiksi tiukka
Uudistuksen parissa ovat helmikuusta asti työskennelleet selvityshenkilöt Arto Sulonen ja Eero Laesterä. He molemmat arvioivat STT:lle, että aikataulu oli jo alun perin tiukka.
Ikosen mukaan alkoi olla ilmeistä, ettei alkuperäinen aikataulu enää ollut mahdollinen. Hänen mukaansa lisäselvityksiä tarvitaan vielä esimerkiksi siitä, miten sote-uudistuksen jättämät jäljet korjataan.
