Karpo tapasi kansalaiset, Helsingin herra ei.
Hannu Karpo katsoi suomalaisia rakastavalla silmällä ja kuvasi heitä ironisella tavalla.
Hänen ohjelmissaan oli kaksi perusihmistä. Yksi heistä oli koneiston musertama ja väärin kohdeltu, toinen salaviisas kylähullu.
Karpon tyyliä on tänäkään päivänä vaikea verrata kehenkään muuhun journalistiin.
Näin Karpon merkitystä arvioi hänen uraansa tutkinut Tampereen yliopiston yliopistonlehtori Maria Mäkelä.
– Karpo oli Kansanradion ohella se instituutio, joka toi kansan äänen mediaan. Hän teki sen arvostaen, mutta satiirisesti, Mäkelä sanoo puhelimitse MTV Uutisille.
– Karpo on hyvä esimerkki siitä, miten kansan ääni voi olla keskustelussa muutakin kuin nyyhkytarina, joka omitaan ja välineellistetään.
Karpon ohjelmissa sorretun kansalaisen ääni oli "piikki Helsingin herrojen lihassa".
Nuo herrat eivät Karpon ohjelmissa koskaan nähneet kansalaisten tuskaa, koska he eivät sitä tulleet katsomaan. Kirjeitä ei avattu tai puheluihin vastattu.
Helsingin herroilla oli myös muita nimiä: Vesi- ja tieliikennelaitos, vakuutusyhtiö ja Kela noin esimerkiksi.
Asetelma oli liki aina sama. Vastakkain olivat paljon kokenut suomalainen ja kasvoton instituutio, joka ei ymmärtänyt tai välittänyt.
– Karpo meni aina paikalle. Hän oli se, joka käveli pikkumökkiin metsän reunalle, jossa hyvinvointivaltion tai itsenäisen Suomen pettämä puurtaja asui, Mäkelä sanoo.