Breia, 6, sairastaa Alströmin oireyhtymää, jota esiintyy vain muutamalla ihmisellä miljoonasta. Oireyhtymän vuoksi Breia tulee sokeutumaan täysin, mutta kukaan ei tiedä, milloin.
6-vuotias Breia Lastovka sairastaa harvinaista Alströmin oireyhtymää. Sen vuoksi hän tulee jossain vaiheessa sokeutumaan. CNN jututti amerikkalaistytön vanhempia.
Lue myös: Poikkeavuus sikiöseulonnassa voi johtaa vaikeaan päätökseen – "Me lääkärit emme koskaan suosittele raskaudenkeskeytystä"
Näkö heikentynyt jo ennen sokeutumista
Tällä hetkellä Breia pitää mustia laseja, koska hän silmänsä ovat arat kirkkaalle valolle. Tytön nimeä kantavalla GoFundMe-sivustolla kerrotaan, että Breian näkö on jo osittain heikentynyt. CNN:n mukaan hän näkee tällä hetkellä kaiken mustavalkoisena.
– Hän tulee sokeutumaan täysin. Ei tiedetä, milloin se tapahtuu. Se voi tapahtua ensi viikolla tai 20 vuoden päästä, Alyssa-äiti kertoo.
Lisäksi Breian oikea korva tulee kuuroutumaan jossain vaiheessa. Sairaus voi aiheuttaa ongelmia hänen sydämelleen ja munuaisiinsa ja kenties hidastuttaa pituuskasvua.
Alyssa ja isä Sean kertovat, että Breian sairauteen ei tulla heidän tai tämän elinaikana löytämään hoitoa.
Kaikesta huolimatta vanhemmat toivovat, että Breia ei anna sairauden rajoittaa itseään tulevaisuudessa. Tällä hetkellä Breia opettelee sokeainkirjoitusta.
– Teemme kaiken, mitä voimme, jotta hän voi tehdä, mitä haluaa, Sean sanoo.
Breialla on isoveli ja kaksi nuorempaa sisarusta. Kellään heistä ei ole Alströmin oireyhtymää.
