Kaikkien Helsingin Toralinna-arvokiinteistön vuokralaisten vuokrasopimukset irtisanotaan sisäilmaongelman vuoksi. Päätös tehtiin kuntotarkastuksen jälkeen, jossa paljastui, että Toralinnassa on sisäilmaongelmia.
Asukkaiden keskuudessa Helsingin Toralinnan huonosta sisäilmasta ja homeongelmista on puhuttu jo pitkään.
Asukkaiden yhteydenottojen ja reklamaatioiden vuoksi tehdyssä kuntotarkastuksessa ongelmat todennettiin ja kaikkien asukkaiden vuokrasopimukset irtisanotaan elokuun aikana.
Rakenteissa mikrobikasvustoa ja lahoamista
– Talon vanhoista hirsirakenteista on löydetty mikrobikasvustoa ja paikoittaista lahoamista. Kellarissa on osittain maapohja ja maanvastaisista seinistä on löydetty kosteusvaurioita, selittää Saton asuntoliiketoiminnan johtaja Antti Asteljoki.
Asukas kertoi MTV Uutisten haastattelussa jo tammikuussa, että asukkaat kärsivät jatkuvista silmä- ja korvatulehduksista ja monet ovat joutuneet muuttamaan pois homeen vuoksi.
– Homeen takia sairastunut perhe joutui muuttamaan ja heittämään kaiken vaurioituneen omaisuutensakin pois juuri ennen joulua. Näitä tarinoita on valitettavasti kymmeniä, asukas kertoi MTV Uutisille.
Kokonaisuus valkeni, kun kuntotarkastus tehtiin koko taloon
Vielä tammikuussa Asteljokikiisti, että Toralinnassa olisi kosteusongelmia.

