Helsingin tuomiokirkkoa koristaa seuraavien viikkojen ajan seitsemänmetrinen taideteos. Kyseessä on brittitaiteilija Luke Jerramin suunnittelema Gaia-maapallo.
Gaia-pallo on osa Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa lokakuussa vietettävää Kestävä tulevaisuus -tapahtumaa. Sen tuominen Helsinkiin on ollut noin vuoden kestävä prosessi.
– Pallo tuotiin Lontoosta tänne mutkikkaasti ja vaikeasti, mutta ammattilaiset ovat hoitaneet työn hyvin ja nyt me saamme kaikkia nauttia siitä, Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan vs. kirkkoherra Mari-Anna Auvinen sanoo.
Jokainen sentti Gaia-pallossa vastaa 18 kilometriä todellisuudessa. Luke Jerram on luonut Gaia-pallon Yhdysvaltain avaruushallintovirasto Nasan satelliittikuvien pohjalta.
– Me katsomme Gaia-palloa ikään kuin me katsoisimme maapalloamme avaruudesta käsin, Auvinen kertoo.
Kahden sadan metrin päässä pallosta se näyttäisi samalta kuin maapallo näyttää kuusta katsottuna.
Gaia-pallo on osa tulevaisuustapahtumaa
Auvisen mukaan pallo haluttiin osaksi Kestävä tulevaisuus -tapahtumaa, sillä tapahtumalla halutaan herättää keskustelua muun muassa ilmastonmuutoksesta, naisten asemasta, nuorten tulevaisuudesta ja tekoälystä. Tapahtuman aikana järjestetään myös esimerkiksi useita konsertteja.
Tapahtumaa on ollut tuottamassa runsas joukko ihmisiä seurakuntaneuvoston jäsenistä moniin yhteistyökumppanehin. Auvisen mukaan tapahtuman kantava ajatus toivo, jota hänen mukaansa yhteiskunnassa on usein liian vähän.

