Tukijan mukaan Suomen vetovoimaisimmat kaupungit loistavat jopa pohjoismaisessa vertailussa. Helsingin maine on sen sijaan "polarisoitunut brutaalisti".
Tampere on Reputation and Trust Analyticsin kyselytutkimuksen mukaan edelleen Suomen vetovoimaisin kaupunki.
Kuopio on kuitenkin jatkanut nousuaan, ja se on jo lähes saavuttanut Tampereen.
Rovaniemellä puolestaan näkyy ylikuumentunut Lapin-matkailu, ja kaupungin maine laski hieman.
Suomen suurista kaupungeista Helsinki on vähiten vetovoimainen.
Lue myös: Turku nosti eniten mainettaan suurimpien kaupunkien joukossa
"Hirvittävän mukava kaupunki"
Tutkimuksessa selvitetään kaupungin ulkoista mainetta, eli arvioita antavat ihmiset, jotka eivät asu kyseisellä paikkakunnalla.
Reputation and Trust Analyticsin vanhempi neuvonantaja Andrei Sergejeff kertoo, että Tampereen mainetta selittää se, että kaupunki on onnistunut tekemään imagotyönsä hyvin vuodesta toiseen.
Nyt hintataso on alkanut kuitenkin vaikuttaa suosioon.
– Se ei vielä ole lähelläkään pääkaupunkiseudun hintatasoa, mutta se on jotain, mitä pitää pitää silmällä, Sergejeff totesi Huomenta Suomen haastattelussa.
Kuopio on ollut kyselyssä tasaisesti vahva.
– Siellä ei ole ehkä mitään sellaisia supervahvuuksia kuten Tampereella esimerkiksi sijainti, mutta Kuopiolla ei ole myöskään mitään heikkouksia. Kuopio saa erittäin hyviä arvosanoja nimenomaan turvallisuuteen, viihtyisyyteen ja yhteistöllisyyteen liittyvistä asioista.

