Helsinki-Vantaan lentokentällä on ollut pahimmillaan noin puolen tunnin jono turvatarkastukseen, mutta kaaosta ei ole päässyt syntymään. Henkilöstöpula on johtanut monilla Euroopan lentokentillä kaaokseen.
Asiasta kertoo Finavian kehitysjohtaja Sami Kiiskinen. Eri medioissa on kevään ja kesän aikana kerrottu, että henkilöstöpula on johtanut monilla Euroopan lentokentillä kaaokseen, kun matkustus avautuu, mutta henkilökuntaa ei ole tarpeeksi.
Lue myös: Kesän matkat menevät nyt nopeasti kaupaksi – nämä kohteet kiinnostavat suomalaisia
Jonot ovat olleet paikoin jopa tuntien mittaisia. Finavian osalta tilanne on moneen muuhun maahan verrattuna hyvä, mutta henkilöstövajetta on. Taustalla on kaksi syytä.
– Pitkittyneen pandemian aikana työt ovat olleet vähissä, kun lentoliikenne on pahimmillaan ollut käytännössä pysähdyksissä, on ollut lomautuksia ja niin edelleen. Tämän takia on tullut paljon alanvaihtoja, ja se näkyy edelleen.
Lue myös: Finavia suunnittelee jättilomautuksia – tuhansia lentoja peruttu koronavirusepidemian takia
– Henkilöstöä on aika vaikea saada niin paljon kuin tarve on, Kiiskinen sanoo.
Toinen syy Kiiskisen mukaan on, että sairauspoissaoloja on koronan takia enemmän kuin normaaliolosuhteissa. Aiemmin tässä kuussa Finavia pyysi matkustajia varaamaan "riittävästi" aikaa lähtöselvitykseen ja turvatarkastukseen sekä varautumaan jonoihin erityisesti aamuisin kello 5–8 ja iltapäivisin kello 14–18.
Erityisen paljon väkeä on liikkeellä viikonloppuisin. Maanantaina Finavia kertoi Twitterissä, että Helsinki-Vantaan ykkösterminaalin turvatarkastuspiste suljettiin väliaikaisesti henkilöstöpulan takia ja matkustajat ohjattiin kakkosterminaalin turvatarkastukseen.