Arvonlisävero on yksi tärkeä ainesosa kehysriihen veropäätöksissä. Näin luonnehti RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson tänään toimittajille.
Henriksson vastasi arvonlisäveron korotusta koskeviin kysymyksiin saapuessaan ennen aamuyhdeksää valtioneuvoston juhlahuoneistoon Smolnaan. Hallitus käy siellä kehysriihineuvottelujaan toista päivää.
Mediatietojen mukaan hallitus on sopinut yleisen arvonlisäveron korottamisesta 25,5 prosenttiin. Henriksson ei kertonut aamusta, tulisiko mahdollinen korotus voimaan jo syksyllä.
Henriksson sanoi, että kehysriihen päätökset eivät ole vielä paketissa. Hänen mukaansa mitään helppoja ratkaisuja ei ole.
Viestimet: Hallituksen järein toimi
Yleisen arvonlisäveron korottamisesta 25,5 prosenttiin kertoi Helsingin Sanomat lähteisiinsä vedoten myöhään maanantaina. Hallituslähteet ovat sittemmin vahvistaneet aikeet lisäksi ainakin Ilta-Sanomille ja Iltalehdelle.
Helsingin Sanomien mukaan yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Ratkaisun odotetaan nostavan tavaroiden ja palveluiden hintoja.
Korotuksen kerrotaan tulevan voimaan viimeistään vuodenvaihteessa. Ilta-Sanomien tietojen mukaan on mahdollista, että korotus tehtäisiin jo kuluvana vuonna. Asian teknisen toteutuksen selvitys oli kuitenkin lehden mukaan eilisiltana vielä kesken.
Valtiovarainministeriö on viimevuotisessa arviossaan sanonut, että korotus voisi tuoda valtion kassaan noin miljardi euroa vuodessa.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) oli jo aiemmin vahvistanut, että yleistä arvonlisäveroa korotetaan, mutta hallituslähteet olivat kertoneet, ettei prosentteja olisi vielä lyöty lopullisesti lukkoon.
