RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo STT:lle olevansa aika varma siitä, että RKP ei olisi lähtenyt hallitusneuvotteluihin perussuomalaisten kanssa, jos perussuomalaisten rasistiset kirjoitukset olisivat olleet RKP:llä tiedossa.
Kesäkuussa nimitetty hallitus on lähes ensimmäisistä päivistään lähtien ollut rasismikohujen keskellä. Media on julkaissut sekä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) että elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) rasistisia kirjoituksia menneiltä vuosilta.
Rydmanin edeltäjä Vilhem Junnila (ps.) puolestaan erosi elinkeinoministerin tehtävästä oltuaan tehtävässä vain hetken sen takia, että muun muassa hänen vaalimainoksissaan oli natsiviittauksia.
Henriksson on juuri tällä viikolla palannut viralliselta kesälomaltaan, vaikka varsinaisesta lomasta ei hänen mukaansa voi puhua.
– Tämä on erikoisin kesäloma, joka minulla on koskaan ollut.
Lue myös: Purra: Perussuomalaiset ei aio "ripittäytyä" tai tehdä muitakaan temppuja RKP:n toiveesta
Henrikssonin ensimmäisen lomaviikon maanantaina mediassa julkaistiin artikkeli, jossa kerrottiin, mitä kaikkea rasistista perussuomalaisten puheenjohtaja Purra oli vuonna 2008 kirjoittanut Scripta-blogiin.
– Siihen maanantai-iltapäivään asti oli tunne, että on kesäloma. Sen jälkeen se loppui.
Kesän aikana Henrikssonilla on ollut hallituksen sisäisiä kokouksia, nelikon kokouksia ja keskusteluita eduskuntaryhmän kanssa. Lisäksi hän on antanut kymmeniä haastatteluita. Kaikki niistä ovat liittyneet jollakin tavalla perussuomalaisten rasismikohuihin.
Hän näkee kuitenkin myönteisenä sen, että kirjoitukset ovat tulleet ilmi.
– On hyvä, että me nyt keskustellaan rasismista. On hyvä, että me nähdään, että meillä on rasismia Suomessa. Ja meidän on tehtävä kaikkemme, jotta se kitketään pois.
