Suomalaisyhtiö IQM Quantum Computers keräsi 275 miljoonan euron rahoituksen kvanttitietokoneiden kehittämiseen. Alasta ennakoidaan tekoälyn rinnalle seuraavaa talouskasvun moottoria, joka voi nopeuttaa esimerkiksi lääkkeiden kehitystyötä vuosilla.
Vauhti kiihtyy nyt suomalaisella teknologiakentällä kirjaimellisesti.
Kvanttitietokoneita kehittävä IQM Quantum Computers on saanut rahoituspotin, joka on skaalausvaiheessa olevalle suomalaisyhtiölle historian suurin.
Yhtiö kertoi keskiviikkona keränneensä 275 miljoonaa euroa uutta rahoitusta. Kyseessä on niin sanottu B-rahoituskierros, jossa haetaan nopeaa kasvua asiakkaita markkinoilta jo hankkineelle yhtiölle.
Johtavana sijoittajana on Ten Eleven Ventures, joka on IQM:n ensimmäinen yhdysvaltalainen sijoittaja. Toinen merkittävä sijoittaja on Suomen Teollisuussijoitus eli Tesi.
Kvanttiteknologia on ala, johon käyttävät isoja rahasummia valtioiden ohella IBM:n, Googlen ja Microsoftin kaltaiset jättiläiset. Teknologia on vielä keskeneräistä, mutta viimeistään 2030-luvulla sen ennakoidaan mullistavan tietokoneiden laskentatehon – ja nousevan samalla talouskasvun megatrendiksi tekoälyn rinnalle.
IQM toimittaa kvanttitietokoneita suurteholaskentakeskuksille ja huippuyliopistoille. Yhtiö ei ole vielä voitontekokone, mutta se on yksi alan kuumimmista yhtiöistä.
Suomesta halutaan kvanttiteknologian Taiwan
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on nostanut kvanttiteknologian yhdeksi alueeksi, jossa Suomen pitää olla vahva.
Stubb totesi elokuun lopussa Team Finlandin vientipäivillä, että Suomesta voi tulla ”kvanttiteknologiassa sama, mitä Taiwan on puolijohteissa”.
Tälle odotukselle on myös katetta. Suomeen on kertynyt alan johtavia yhtiöitä, kuten IQM ja kvanttitietokoneiden jäähdyttimiä eli kryostaatteja valmistava Bluefors.Taustalla on pitkäjänteistä työtä ja osittain sattumaa: kvanttilaskennassa keskeistä on esimerkiksi matalien lämpötilojen fysiikka, jonka tutkimusta on tehty Suomessa jo vuosikymmeniä.
